Simo Hannula oli syntynyt taiteilijaksi – muistonäyttely vain pintaraapaisu elämäntyöstä


In Memoriam-näyttely alkaa kokelmalla Hannulan töitä ja hänen urastaan kertovia lehtiartikkeleita. Runsas, mutta harkittu sekamelska, kuten moni Hannulan työkin.

Simo Hannula oli vaatimaton ja erittäin tuottelias taiteilija.

 

Edesmennyt taiteilijaprofessori, kuvataiteilija Simo Hannula syntyi Konginkankaalla maalaistalon pojaksi. Taitelijan ura ei tullut itsestäänselvyytenä.

– Hannulan isäntä varmaan oli pettynyt, kun toinen poika lähti Ateneumiin ja toinen Teatterikorkeakouluun. Ei ollut ketään jatkamaan maatilan töitä. Mutta ei Simoa tai Markkua varmaan kiellettykään lähtemästä, Simon Markku-veljen vaimo Sirkka kertoo.

HANNULAN INTO taiteeseen syntyi lapsuudenkodin kirjahyllystä löytyvästä kuvaraamatusta.

– Hän kävi sitä vähän väliä selaamassa ja mietti, että voi kun itsekin osaisin noin hienosti piirtää.

Kuvaraamatun kuvien ihailusta oli pitkä matka arvostetuksi taitelijaksi. Kun Simo näki 13-vuotiaana lehdessä ilmoituksen ABC-piirustuskoulusta, tilanne selkeni välittömästi.

– Se oli hänelle erittäin tärkeä asia. Simo lähetti sinne piirustuksiaan ja vahti koko ajan postilaatikkoa, ja odotti vastausta malttamattomana. Lopulta tuli ylistävä vastaus ja hän pääsi sisään. Silloin kolahti, ja se oli ihmeellisintä, mitä hänelle oli koskaan tapahtunut.

Simo tosiaan teki vaikutuksen piirustuskoulun opettajiin. Jopa Hannulan 60-vuotisnäyttelyyn saapui yllättäen yksi hänen entisistä opettajistaan. Piirustuskoulun jälkeen Simo haki Ateneumiin, pääsykoepiirustuksenaan lyijykynäpiirros omasta isästä. 17-vuotiaan Simon teos on yhä tallessa Sirkka Hannulan makuuhuoneen seinällä.

– Se oli haparoitunut alakulmasta, kun se oli ollut rullalla, mutta Simo ei halunnut, että sitä korjataan.

SIRKKA HANNULAN kodin seinillä on lukemattomia määriä Simon töitä aina ensimmäisistä piirroksista viimeisiin grafiikkatöihin. Ovenpieliä koristavat pienet kehystetyt grafiikkatyöt, jotka ovat Simon lähettämiä ”joulukortteja”. 15 teosta on väliaikaisesti lainassa Äänekosken taidemuseolla Hannulan muistonäyttelyssä.

– Kyllä Simo varmasti olisi ollut iloinen, että kotikaupunki näin muistaa, Sirkka huokaa.

Sirkka kertoo mielellään tarinoita Simosta. Hänen mukaansa taiteilija rauhallinen, vaatimaton ja erittäin huumorintajuinen.

– Simo ei alkoholia juonut, ei edes viiniä. Kun hänellä oli näyttely Islannissa, hän sai kutsun suurlähettilään luo illalliselle. Kun hänelle tarjottiin viiniä, hän tokaisi vain ”Onko piimää?”. Siinä oli seuralaisia hävettänyt, mutta sellainen Simo oli.

Simo Hannula ei ole arvostetusta ja laajasta urastaan huolimatta tuttu nimi useimmille äänekoskelaisille. Ehkä miehen vaatimattomuus ja rauhallisuus säilyttivät miehen yksityisyyden. On silti sanomattakin selvää, että hän oli uskomattoman lahjakas.

– Simolla oli valtava halu tehdä taidetta. Koululäksyjäkin tehdessäkin meni kuulemma aina piirtämiseksi. Hän oli syntynyt taiteilijaksi, jolla oli palava tahto luoda.

KUN ÄÄNEKOSKEN Taidemuseo teki ensimmäistä perusnäyttelyä Hannulan teoksista vuonna 2005, amanuenssi Marjo Ahola oli yhteydessä Hannulaan ja kysyi tältä neuvoa siitä, mitkä kymmenistä saatavilla olevista töistä näyttelyssä asetettaisiin esille.

– Vastauksena hän lähetti minulle yhden teoksensa. Kiitin tuosta teoksesta, ja tuli toinen teos. En enää uskaltanut kiitää, ettei tulisi kolmatta, mutta niitä sitten alkoi tulla jouluksi. Mietin jo, että voinko ottaa niitä vastaan, mutta Sirkka Hannula sanoi, että tottakai voin, koska sellainen tyyppi Simo oli. Aina sydämellinen, Ahola kertoo.

Ahola on tutustunut Hannulan töihin hyvin tarkasti ja laaja-alaisesti ja on sitä mieltä, että Hannulan elämäntyöllä on suunnaton merkitys suomalaiseen taiteeseen.

– On hirveä harmi, että koska kyse on grafiikasta, teoksia ei juurikaan nähdä arvokkaina. Netissä on Simon töitä muutamalla kympillä myynnissä, Ahola harmittelee.

Alunperin tarkoituksena oli pitää Taidemuseolla Simo Hannulan juhlanäyttely tämän 85-vuotisjuhlan kunniaksi, mutta Hannula ehti menehtyä.

– Ajattelin, että hänen kuolemansa jälkeen joku nostaa hänet esille, mutta ei. Niinpä me nostamme nyt omiamme esille. Kukaan ei varmaan tiedä, kuinka paljon töitä Hannula on eläessään tehnyt, mutta tiedän, että tämä noin 70 teoksen kokoelma on vain pieni pintaraapaisu, Ahola sanoo.

HANNULA OLI monipuolinen ja mielenkiintoinen taiteilija, jonka töissä näkyy taidon lisäksi myös upea ja rikas mielikuvitus. Mielikuvituksekasta ovat myös miehen lukemattomat aforismit.

– ”Ihmeellisimmät ja salatuimmat asiat ovat olemassa meissä itsestämme.” Mistä lienee nämäkin pulpahtanut, Sirkka ihmettelee.

 

Simo Hannulan Muistonäyttely Äänekosken taidemuseolla 10.10.-17.12.2017

 

 

 

Tämä lyijykynäpiirros Hannulan isästä oli yksi niistä töistä, jonka avulla Hannula pääsi Ateneumiin.

 

Taidemuseon näyttelyssä Hannulan uskomattoman yksityiskohtaisia töitä, kuten tätä Raanumaa-teosta, pääsee tutkimaan suurennuslasilla, että kaikki yksityiskohdatkin tulisi ymmärretyksi. (Kuva: Milka Krogerus)

 

Simo Hannula konfirmaatio päivänään. (Kuva: Sirkka Hannulan kotialbumista)