Pian osaat katsoa vanhoja perhealbumin kuvia aivan uudella silmällä, kun kuulet, kuinka perheterapeutti, sosiaalityöntekijä, työnohjaaja Jaana Harmainen luotaa kuulijan perhevalokuvauksen historiaan ja merkityksiin.
Eniten valtaa löytyy perhekuvia otettaessa on kameran takana olevalla. Hän päättää liipasinta painaessaan, mitä tai keitä kuvaan tarttuu.
– Jo kuvaaja saattaa päättää, kuka kuuluu perheeseen. Kuvaaja päättää, mikä on kuvattavan arvoista. Kuvaaja myös rajaa ja sulkee pois aina jotain, ja käyttää näin valtaa tietoisesti tai tiedostamattaan, Harmainen kertoo.
Suurta valtaa käyttää myös perhealbumiin kuvia liimaava henkilö.
– Albumiin valitaan tekijän mieleiset niin sanotut kiiltokuvat. Perhealbumiin rakennetaan tarina, kuinka me halutaan, että meidän perheemme näyttäytyy muille. Albumeista löytyy yleensä pelkkää juhlaa, sillä juhlat on ne hetket, joita on kuvattu, ei arkea, Harmainen tietää.
Tämä on totta. Kun katsoo omia vanhoja perhealbumeitaan, niiden sivuille on tallennettu synttärit, joulut, valmistujaiset, häät, hautajaiset ja lomamatkat.
– Jos et hymyillyt valokuvassa, niin kuva oli pilalla. Kuvissa piti ainakin näyttää siltä, että oli hauskaa. Kuvat murjottavista teineistä tai kuvassa irvistävästä lapsesta päätyivät kenkälaatikkoon.
Aiemmin kamerat olivat melko teknisiä vempaimia; piti osata muutakin kuin räpsäyttää laukaisinta. Miehet ovat olleet kautta aikain kiinnostuneita tekniikasta.
– Isä kuvasi ja äidin tehtäväksi jäi albumien kasaaminen. Perhalbumi onkin hyvin pitkälle äitien luoma ihannekuva perheestä. Vanhat albumit ovat liikuttavan ihania ja niissä näkyy äidin toive, että lapset ovat aina siististi pyhäpuvuissa rusetit ojennuksessa ja istuvat sohvalla nätisti ja kaikki hymyilevät, Harmainen sanoo.
Albumien katsominen oli kyläreissujen ohjelmanumero. Niiden avulla haluttiin näyttää, miten hyvin perheessä asiat ovat.
– Vallankäyttö näkyi myös siinä, kenen kuvat on mummon piirongin päällä. Siellä on hääkuvat niin kauan aikaa, kunnes erotaan. Siellä on niiden lastenlasten kuvat jotka ovat ylioppilaita, ei muiden. Suvun mustalampaan kuvia ei löydy mistään, häntä ei kuvata. Jos joku sairastui mielenterveysongelmiin tai alkoholismiin, hän hävisi albumeista ja kirjahyllystä.
HARMAINEN KANNUSTAA katsomaan omaa kuvastoaan, sillä sieltä voi lukea paljon. Kenen elämä on valotettu albumiin asti? Kuka päätyy kehyksiin piirongin päälle? Kenen kuvia ei löydy mistään? Oliko joku aina kameran takana ettei näkyisi kuvissa? Tämähän on kuin psykologinen trilleri!
– Perhevalokuvissa on mielenkiintoista, että ne ovat hyvin samankaltaisia kaikissa perheissä. Siellä on tietyt genret ja teemat jotka toistuu, muun muassa tästä kerron luennollani Wille Olohuone ja Keittiössä ensi sunnuntaina, Harmainen sanoo.
Kuvaluentotilaisuus kantaa nimeä Perhekuvauksen historia ja merkitys. Kuvien ja tarinoiden avulla sukelletaan mukaan valokuvauksen kiehtovaan historiaan 1800-luvun lopulta nykyaikaan ja opitaan uusia katsomistapoja tuttuihin valokuva-albumeihin.
– Toivon, että osallistujilla herää kiinnostus omaan historiaan ja kuvakokoelmiin, myös niihin unohdettuihin kenkälaatikkokuviin, Harmainen sanoo.
Jaana Harmaisen luento perhekuvauksen historiasta ja merkityksestä su 20.11. klo 15, Wille Olohuone ja Keittiö, vapaa pääsy
