Keski-Suomessa oli toukokuun lopussa yhteensä 13 665 työtöntä työnhakijaa. Se on 2 650 (-16,2 %) vähemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 207 henkilöä vähemmän kuin kuukausi aiemmin.
Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta.Työttömien ja lomautettujen määrä laski vuoden takaiseen verrattuna. Toukokuun lopussa oli Äänekoskella työttömien osuus työvoimasta 11,7 prosenttia.
Vuoden 2021 toukokuuhun verrattuna vuoden työttömänä olleiden pitkäaikaistyöttömien määrä laski, mutta kaksi vuotta työttömänä olleiden määrä nousi. Uusia avoimia työpaikkoja oli huomattavasti enemmän kuin vuosi sitten. Yhteensä 12 kuntaa saavutti toukokuussa alle 10 % työttömyyden.
Työttömien työnhakijoiden määrä laski edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta kaikissa muissa kunnissa paitsi Konnevedellä. Suhteellisesti eniten laskua tapahtui Kyyjärvellä (-30,2 %). Suhteellisesti eniten työttömiä työnhakijoita oli Jyväskylässä (12,1 %) ja vähiten Kyyjärvellä (6,1 %). Yhteensä 12 Keski-Suomen kuntaa saavutti alle 10 prosentin työttömyyden.
Keski-Suomessa oli uusia avoimia paikkoja toukokuun aikana 3 364, mikä on 527 enemmän kuin vuosi sitten. Kaikkiaan toukokuussa oli avoinna 7 519 työpaikkaa, mikä on 1 848 enemmän kuin vuosi sitten. Työpaikoista täytettiin toukokuun aikana 453, joista 72 täyttyi työ- ja elinkeinotoimiston hakijalla.
Toukokuun lopussa työvoimakoulutuksessa oli 1 046 (7,9 %), valmennuksessa 90 (-34,3 %), työ-/koulutuskokeilussa 361 (5,9 %), vuorotteluvapaasijaisena 266 (24,9 %), kuntouttavassa työtoiminnassa 1 481 (15,3 %) ja omaehtoisessa opiskelussa työttömyysetuudella 1 623 (-8,8 %) osallistujaa. Sulkuihin on merkitty prosenttimuutos vuoden 2021 toukokuuhun verrattuna.
Hah aktiivimalli2 toimii. Vieläkun olisivat laittaneet tilastot moniko on oikeasti palkkatyössä ja ketkä 9€ päivä keittämässä kahvia jossain höpöhöpö toiminnassa.