ÄKS

Äänekosken kaupunki muistaa henkilöstöään 400 euron koronapalkkiolla

17.11.2021 17:09
Pääluottamusmiehet Mirja Hallikainen ja Eija Kajakulma muistuttavat, että korona-aika on ollut raskasta kaupungin henkilöstölle.

Äänekosken kaupunki palkitsee koronapandemian aiheuttaman ylimääräisen työn ja vaivannäön vuoksi koko henkilöstönsä, joka on joutunut jo pitkään joustamaan ja venymään tautitilanteen vaatimalla tavalla.

 

Äänekosken kaupunki palkitsee henkilöstöään 400 euron ePassi-edulla ensi vuonna 2022. Koronapalkitsemisen kustannus tietää Äänekosken kaupungin ensi vuoden talousarvioon noin 350 000 euroa lisäkustannusta.

– Palkitseminen osoitetaan tasapuolisesti koko henkilöstölle. Ammattitaitoiset ja osaavat työntekijämme ovat esimerkillisesti pystyneet joustamaan ja mukautumaan muuttuvien tilanteiden mukaan, kaupunginjohtaja Matti Tuononen kiittää.

”Koko henkilöstöltä aivan upeaa toimintaa”

– Summa on melkoinen nosto tavanomaiseen ePassi-rahaan, ja olemme tästä kiitollisia ja innoissamme, toteaa Äänekosken kaupungin JUKOn pääluottamusmies Mirja Hallikainen.

– Olemme käyneet neuvotteluja henkilöstön koronamuistamisesta, mutta se, että kiitos kohdistetaan näin koko henkilöstöön, on aivan upea juttu.

Hallikainen muistuttaa, että toki korona onkin kohdellut kaupungin työntekijöitä eri tavoin: ensimmäisenä koronkeväänä osa työntekijöistä joutui väliaikaisesti kokonaan uusiin työtehtäviin, jotkut ovat etäopettaneet ja tiedottamisen tarve on kasvanut kaikilla toimialoilla – sote-puolen ammattilaisten kohtaamista haasteista nyt puhumattakaan. Henkilöstön jaksaminen on ollut tiukilla ja työkuorma on lisääntynyt esimerkiksi sijaispulan ja karanteenien vuoksi. Samaan aikaan on tehty digiloikkaa kaikessa kaupungin toiminnassa. Etätyöt ovat sopineet joillekin, mutta osaa ne ovat kuormittaneet entisestään.

– Äänekoskella työntekijät ovat olleet hienosti mukana tässä. Koko henkilöstöltä oli aivan upeaa toimintaa myös silloin, kun ohjeistukset muuttuivat välillä jopa päivittäin, JHL:n pääluottamusmies Eija Kajakulma muistuttaa.

Mirja Hallikainen ja Eija Kajakulma kiittävät Äänekosken kaupunkia siitä, ettei se ole missään vaiheessa lomauttanut henkilöstöään ja esimerkiksi päiväkodit on voitu pitää auki koko ajan.

– Kun kuuntelee kollegoita, niin koronatilanteessa moni kaupunki on vähentänyt tai poistanut henkilöstön etuja, niin meillä Äänekoskella niitä taas on lisätty, Kajakulma sanoo.

– Kaikki eivät osaa hyödyntää ePassia ja jotkut luulevat, että se toimii vain Äänekoskella. Sillä voi kuitenkin ostaa liput vaikka Finnkinon elokuvateatteriin. Minäkin olen Bondin käynyt katsomassa työnantajan piikkiin, Hallikainen kertoo.

– Nyt ePassin tarjontaa on laajennettu myös hyvinvointipalveluihin, kuten hierontaan ja fysioterapiaan. Tiskillä kun näyttää sovellusta puhelimesta, niin ePassi-rahaa saa käytettyä.

Äänekosken kaupungilla on noin 1 300 työntekijää ja henkilöstön työpanosta arvostetaan myös erilaisin eduin. Tavallisesti Äänekosken kaupungin työntekijät saavat ePassi-rahaa 150 euroa vuodessa, eli koronapalkitsemisessa on kyse merkittävästä nostosta. Äänekosken kaupungin henkilöstöllä on lisäksi tällä hetkellä työkenkäetu ja yksiköille on varattu jouluruokailu- ja tyhy-rahaa.

Äänekosken kaupungin koronapalkitseminen on mukana ensi vuoden talousarviossa, jonka kaupunginvaltuusto hyväksyy kokouksessaan 7.12.

 

Vastaa

  1. Fusku hfh sanoo:

    No voe tokkiisa. Ollut kovilla ja siirretty väliaikaisesti toisiin tehtäviin. Ihanko totta. On sitä siurretty juu vaan ei väliaikaisesti. Ketkäs ne kuuluu nyt tämän piiriin.??

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy