ÄKS

Äänekosken liikuntapalvelut mukana energiansäästötalkoissa – juustohöylällä tiloja sulkematta

04.11.2022 14:28
Arkistokuva.

Äänekosken kaupungin liikuntapalvelut haluaa omalta osaltaan olla mukana osallistumassa ja osallistamassa liikuntapalveluja käyttäviä asiakkaita energian säästämiseen. Näin voidaan varmistaa liikuntapaikkojen edellytykset tuottaa liikunta- ja hyvinvointipalveluja laajasti eri ikäisille ja toimintakyvyltään erilaisille ihmisille myös energiakriisin aikana.

 

Kaupungin energiansäästötyöryhmässä linjattiin lokakuussa, että liikuntapaikkoja ei kokonaan suljeta, vaikka näinkin radikaaleihin toimenpiteisiin on joissakin kunnissa lähdetty. Myös käyttömaksujen hintojen nousua on toisilla paikkakunnilla nähty, etenkin jäähallien osalta.

Äänekoskella on sovittu tehtäväksi kunnan kussakin liikuntakohteessa säästötoimenpiteitä, jotka silti turvaavat palvelujen nykyisen tarjonnan koronan kurittamien vuosien jälkeen. Säästötoimenpiteet on aloitettu tällä viikolla ja ne kestävät huhtikuun loppuun 2023, jollei toisin tule tarvetta.

Ylipainehallilla automaatiosäätöä

Äänekosken ylipainehallilla tehtävien toimenpiteiden ei pitäisi näkyä asiakkaille, sillä ne kohdistuvat pääsääntöisesti automaation viilaamiseen. Vilkkaimpien käyttöaikojen ja yöajan lämpötilojen automaatiosäädöllä on saatavissa säästöä.

Käyttäjiä pyydetään myös sulkemaan pyöröovi käytön ajaksi, ja sammuttamaan valot lähtiessään. Tämä koskee kaikkia tiloja. Käyttäjillä on ylipainehallilla mahdollisuus myös säätää valon kirkkautta.

Muissa sisäliikuntatiloissa ollaan mukana kaupunkien Astetta alemmas -kampanjassa, jossa sisälämpötiloja lasketaan asteen verran (liikuntasalit, kuntosalit)

Uimahalleissa asteviilauksia

Altaiden lämpötiloja ei voi uimahalleissa laskea kovin radikaalisti, vaan altaiden lähtölämpötila ja käyttötarkoitus on huomioitava. Esimerkiksi vauvauintialtaan veden tulee olla vähintään +32 asteista. Liian alhaiset ja korkeat veden lämpötilat aiheuttavat molemmat mikrobiologisia ongelmia.

Suolahden uimahallin kuntouintialtaan lämpötilaa lasketan puolella asteella, molempien hallien lasten altaiden ja VesiVelhon monitoimialtaan lämpötilaa lasketaan asteella. VesiVelhon kylmävesialtaasta sammutetaan jäähdytys, mutta allas jää käyttöön. Vauvauintikauden pituutta on lyhennetty, jottei altaiden lämpötiloja tarvitse joka lauantaiksi nostaa.

Uimahallien saunoissa on erikokoisia kiukaita ja ne ovat päällä normaaliviikkoina lähes 450 h viikossa. Kiukaiden lämpötiloja on alennettu viidellä asteella paitsi höyrysaunoissa, joissa eteerisen öljyn höyryyntyminen vaatii nykyisen lempeän lämpötilan säilyttämisen.

Ulkoliikuntapaikoilla älykästä valaistusta

Olemassa olevien valaistujen kuntoratojen ja niissä toimivien hiihtolatujen valaistus toimii klo 6-22 (Liikuntapuiston vanha, Nakertaja, Konginkangas, Hietama, Koivisto) mukautuen hämäräaikoina katuvalojen ohjelmoinnin mukaisesti.

Ensilumenladulle ja tekonurmelle on saatu uunituoreet valaistukset, jotka on rakennettu Smart Light C2-tekniikalla ohjattaviksi ja energiaa säästävillä led-lampuilla. Tämän älyvalaistuksen toiminnasta haetaan käyttökokemusta nyt syksyn ja tulevan kauden aikana. Ohjelmointia muutetaan tarvittaessa.

Tulevina vuosina liikuntapaikoilla tullaan vaihtamaan vanhoja loisteputki- ja elohopealamppuja energiaa säästävimmiksi led-lampuiksi.

Olosuhteiden optimointia tekojäällä, ensilumenladulla ja Äänemäessä

Tekojään kautta ei jatketa enää hiihtoloman jälkeen, sillä helmikuussa auringon lämmittäessä jään pintaa, jäähdytyskone kuluttaa keskitalvea enemmän energiaa. Tekojääkausi käynnistetään aikaisintaan 1.12.0222 ja lopetetaan 5.3.2022.

Luonnonjäillä optimoidaan olosuhteita jäädyttämiseen eikä kiirehditä asiaa heti ensipakkasilla. Tätä samaa käyttöönottoaikataulun ja säiden mukaista optimointia tehdään säilölumenladun käyttöönotossa ja Äänemäen laskettelurinteessä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy