ÄKS

Äänkoski pitää kärkisijaa työttömien osuudesta Keski-Suomessa

22.10.2024 12:20

Työttömien työnhakijoiden osuus maakunnan työvoimasta oli syyskuussa 12,2 prosenttia, suhteellisesti eniten työttömiä työnhakijoita oli Äänekoskella. 

 

Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta.

Keski-Suomessa oli syyskuun lopussa yhteensä 15 402 työtöntä työnhakijaa. Se on 1 000 (6,9 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin, mutta 176 henkilöä vähemmän kuin kuukausi aiemmin.

Työttömien ja lomautettujen määrä nousi vuoden takaiseen verrattuna ja pitkäaikaistyöttömiä oli enemmän kuin vuosi sitten. Uusia avoimia työpaikkoja oli vähemmän kuin vuosi sitten.

Yhteensä 10 kuntaa saavutti syyskuussa alle 10 % työttömyyden.

Työttömien työnhakijoiden määrä laski edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta 10:ssä kunnassa. Suhteellisesti eniten laskua tapahtui Kivijärvellä (-27,3 %). Suhteellisesti eniten työttömiä työnhakijoita oli Äänekoskella (14,8 %) ja vähiten Toivakassa (7,5 %). Yhteensä 10 Keski-Suomen kuntaa saavutti alle 10 prosentin työttömyyden.

Keski-Suomessa oli syyskuun lopussa aktivointiasteeseen laskettavien työvoimapalveluiden piirissä 6 952 henkilöä, mikä on 64 (0,9 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Palkkatuella työllistettyjä oli syyskuun lopussa yhteensä 2 172 henkilöä, mikä on seitsemän vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työllistetyistä 11 oli valtion, 496 kuntien ja 1 665 yksityisen sektorin töissä.

Keski-Suomessa oli uusia avoimia paikkoja syyskuun aikana 920, mikä on 743 vähemmän kuin vuosi sitten. Kaikkiaan syyskuussa oli avoinna 1 683 työpaikkaa, mikä on 1 458 vähemmän kuin vuosi sitten. Työpaikoista täytettiin syyskuun aikana 53, joista 23 täyttyi työ- ja elinkeinotoimiston hakijalla.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy