Kirja Muumiomummot sotesotkuissa on raju tarina soteyksikön kaoottisesta tilasta, johon terveydenhuollon henkilöstö on soteuudistuksen kiemuroissa joutunut. Kirja-arvostelun on tehnyt Marjatta Huhta.
Humoristinen tulkinta avaa kekseliäästi sairaanhoidon ja hammashoidon ongelmakohtia, johon törmäävät niin henkilökunta kuin asiakkaat. Tarinoiden takana huutaa myötätunto ja välittävä mieli, joka jää mahdollistumatta byrokratian rattaissa.
Aihe on ajankohtainen ja samalla kuolemanvakava. Humoristisella otteella se tekee näkyväksi sote-muutosten kaoottisuuden, johdon epäjohdonmukaisuuden, IT-ratkaisujen surkean tilan, laitteistojen toimimattomuuden, säästövimman, työntekijöiden umpikujan ja tulevaisuuden toivottomuuden. Siinä on hiukan scifi-kirjallisuuteen liittyvää otetta, kun se luotaa tulevaisuuden robotti- ja automatisointiratkaisuja.
Tarina kertoo kahdesta sote-alan ammattilaisesta, Ruususta ja Liljasta, jotka menehtyvät raskaan työn alle byrokratian rattaisiin. Taivaassa on ruuhkaa sotien ja katastrofien seurauksena. Helvetissä ei ole tilaa, mutta sinne he eivät halua; siellähän on liikaa vanhoja pomoja, johtoryhmää ja poliittisia päättäjiä. Niinpä he päätyvät välitilaan leijailemaan ja tekemään karuja havaintoja sotesotkujen kehittymisestä.
Hissi ei toimi. Tietokone sakkaa. Potilasruoka ei sisällä suolaa, rasvaa, ravintoa, kolmen työryhmän hyväksymä, keittiön hylkäämä. Se ei loukkaa ketään, ei myöskään auta ketään. Osastonhoitaja kiertää kädessään kahvimuki: ”Muutos on mahdollisuus”. Hoitolaitteista puolet on rikki, toinen puolikas vilkuttaa. Innovaatiomäärärahoilla hankittu laite on tulos ”hallitun budjetin kuihduttamisesta”, kertoo Lilja. Ylipirteä konsultti puhuu asiakaspolusta apaattiselle, mutta asialliselle yleisölle. ”Lähdetään hakemaan säästöjä vaikuttavuutta vaarantamatta”. Siispä kun vähennetään henkilöstöä 5%, tehokkuus lisääntyy 7%. Ennen puhuttiin ihmisistä, vaikertaa Lilja.
Automatisointi on tuonut neuvolaan vauvojen massapunnitukset ja -mittaukset. Robotit asentavat äideille kierukat ja ottavat isien nivusista ohutneulanäytteet. ”Tämä on tämmöistä liukuhihnameininkiä, tästä on ihmisyys kaukana”, kertoo entinen kollega. Osastoilla on hiljaista; niinpä Ruusu ja Lilja päätyvät auttamaan potilaita vessanpöntöltä pyörätuoliin. ”Sain apua rajan takaa” kertoo potilas vihdoin saapuneelle hoitajalle. Yhden potilaan Lilja ja Ruusu auttavat pakenemaan ”pahoinvointikeskuksesta” kappelin kautta vapauteen.
Kirja on hengästyttävä kokoelma käytännön esimerkkejä nykyisen ja tulevan soten mielettömyyksistä, epäilemättä liioittelun lahjalla kuorrutettuna. Se panee miettimään arvoja – ja onko niitä? Kirjan takakansi kehottaa lukijaa itse arvioimaan onko kirja scifiä, mielikuvitusfaktaa, fiktiota vaiko kokemuksellista faktaa raflaavalla kuvituksella ja tarinalla? Tarina on joka tapauksessa ajankohtainen, kekseliäs ja humoristinen.
Marja Mäkinen on tehnyt pitkän uran hammashoidossa ja Henna Puustinen sairaanhoitajana. Molemmat tuntevat alan käytännön tasolta perusteellisesti. Siihen täytyy perustua yksityiskohtien riemastuttava tarkkuus. Kirjoittajat ovat vilauttaneet itseään muumiomummoasuissa mm. Eloriehassa.
Muumiomummot sotesotkuissa 2026. 74s., Marja Mäkinen ja Henna Puustinen
