Äänekoskella on liikkeellä varsin ahkera tägääjä. Ikävä kyllä, tämän nimimerkkitehtailijan sotkut tulevat yrittäjille ja kiinteistöjen omistajille varsin kalliiksi.
Kyseinen nimimerkki aloitti toiminnan 18. toukokuuta: silloin pinkkiä väriä saivat muun muassa Kokoomon ikkuna sekä myös poliisin lupapalveluiden ovi. Vähän aikaa saivat Äänekosken keskustan ikkunat ja seinät olla rauhassa. Nyt on toiminta päässyt taas vauhtiin. Kyseinen ”tägääjä” oli ensialkuun liikkeellä vaaleanpunaisen spraymaalin kanssa. Toissayönä sekä väri että tekniikka vaihtuivat, ja nyt on pantu menemään pensselin ja harmaan maalipurkin kanssa. Viimeisimmät vedot on tehty Koskikeskukseen, Kauppakatu 13:een ja Rantapuiston kioskiin sekä bajamajaan. Tägääjä on suosinut myös mustaa tussia.
– Toissayönä Kesportin ikkuinoista töhrittiin seitsemän, eivätkä seinätkään välttyneet sotkulta, Miina Niskanen kertoo.
Kesport Niskasen ikkunat ovat nyt pesty, mutta seinät eivät lähde pesemälläkään puhtaiksi.
– Ikävää on myös se, että ikkunoiden teippauksia joudutaan uusimaan. Tästä koituu vähintään kolminumeroinen summa, Niskanen laskee ja sanoo, ettei töhrijä pääse teoistaan sakoilla, vaan lasku lähtee perään.
Poliisi on tietoinen asiasta. Rikosnimikkeenä tässä tapauksessa lienee vahingonteko, josta tuomioksi voi tulla sakko tai enintään vuosi vankeutta.
- Osuuspankin seinä
- Poliisin lupapalveluiden ovi
- Mercuria
- Torikatu 4
- Entinen Valintatalo
- Entinen Valintatalo
- Tokmannin parkkihallin ovi
- Tokmannin ikkunat
- Koskikeskuksen edusta
- Kauppakatu 13
- Koskikeskus
- Koskikeskus
- Kokoomon ikkuna
- Rantapuiston bajamaja
- Rantapuiston kioski
Hieman poliisilta tuntomerkkejä julkisuuteen, löytyy tämä melko toivoton ja taitamaton ”taiteilija” varmasti.
Vähä-älyistä touhua. Noiden siivouksesta ja oikeudenkäynnistä kertyy tollikalle uuden henkilöauton verran maksettavaa. Eikä se vanhene kun sitä aktiivisesti peritään. Valvontakamerat varmaan tarkistuksessa jo.
Sama henkilö sotki kuukausi sitten myös markkamäen k-marketin ikkunat ja ovet. On kuulemma jäänyt aikasemminkin kiinni. Laskun maksajaks ei ole….
Vähän kultttuuria myös Äänekoskellle 🙂
Katutaiteen arvostus on maailmanlaajuisesti nousessa. Olemme vain hieman jäljessä.