Kotiseutuyhdistys Väksyn tapahtumaillassa saatiin kuulla lupsakkaa puhetta Ari Liimataisen taiteesta taiteilijan itsensä kertomana.
Ari Liimatainen kertoo tehneensä ”ainakin tuhat teosta”. Näin äitienpäiväviikolla on syytä kysyä, kuinka äiti on aiheena taiteilijaa innoittanut.
– En ole tainnut tehdä yhtään teosta äidistä. Tai hetkinen, olenhan minä yhden tehnyt.
Ja sitten alkaa tulla suusta naurua, sillä teos on liimataismaisen vitsikäs. Nimikin sen jo kertoo: Äiti opettaa lasta huutamaan.
– Kuvassa on äiti, joka pitää sylissään lasta. Äiti huutaa ja lapsi katsoo ihmeissään, Liimatainen sanoo ja pyyhkii silmiään.
Taiteilu on alkanut jo lapsena. Liimatainen kertoo, kuinka hänen perheessään niin vanhemmat kuin sisaruksetkin osasivat piirtää, yhtä sisarta lukuunottamatta.
– Onko se sitten verenperintönä tullut tämä taito, tiedä häntä? En rohjennut lähteä opiskelemaan aihetta ja varsinaisesti alalle sysäsi eräs kollega, kun piirtelin opettajan kokouksissa paperit täyteen, ja vieressä istunut kysyi, mikset lähde tuolle alalle. Vastasin siihen, että minäpä lähen! Ja läksin.
Liimataisen ensimmäinen näyttely oli vuonna 1999, ja sen perään on ripustettu satakunta.
– Kai mä olen sitten jotain saanut aikaiseksi, Liimatainen pohtii viiksiään pyöritellen.
Liimatainen esittelee reilut 20 vuotta sitten maalaamaansa omakuvaa ja kysyy, onko edistystä tapahtunut. Kädenjäljen tuntee kyllä, mutta tekniikat ovat muuttuneet.
– Yhdessä vaiheessa minua kiehtoi kineettisen taiteen tekijät, ja heistä innostuneena yritin vääntää perspektiiviä vinoon. Olen minä onnistunutkin, sillä kerran sain tehtäväksi piirtää erääseen baariin tiiliseinän ja siihen ikkunan. Myöhemmin oli käynyt niin, että eräs asiakas oli yrittänyt asettaa tuhkakuppinsa ikkunalaudalle. Se taisi olla onnistunut työ.
Taiteen tekeminen käy työstä, eikä tulovirta ole todellakaan säännöllistä, vaikka kuinka päivänsä työnteolla täyttäisi.
– Joku sanoo, että taiteilu on oikeiden töiden välttely-yritystä. Kyllä näissäkin hommissa aikataulut paukkuu, minulle dead line on se kohta, että siihen asti saa olla rauhassa, Liimatainen virnistää.
Liimataisen hallussa on monitulkinnallisuus, ja jos johonkin muottiin pitäisi pistää, niin ehkäpä hänen töissään on ripaus kubismia ja surrealismia.
– Minä kutsun mieluummin näitä zurkuhubismiksi!
Onko tekoälystä apua taiteiluun?
– Siitä en ymmärrä pölähdystäkään, sillä luotan mieluummin keinotekoiseen, Liimatainen vastaa vakavana.
Ei vain teokset, vaan kokonaisuus nimeä myöten, sillä hänen taiteensa tunnetaan myös osuvista nimistä.
– Sanoilla ja kuvilla on hauskaa leikkiä, Liimatainen sanoo ja esittelee teosta nimeltä ”Lepytysyritys” ja ”Maailmankaikkeuden kaikkien objektien takana”.
Ari Liimataisen taide pystyy näyttämään hauskan ja kiehtovan ulottuvuuden, tietenkin jokaiselle katsojalle omansa, sillä hänen taiteessaan on pitelemätöntä voimaa. Taide on hieno ilmiö, sellainen, joka murtaa kaavoja ja muodollisuuksia.
– Teoksia voi tulla katsomaan ja ostamaan. Niitä on minulla riesaksi asti ja joka päivä teen jotakin luovaa. Jos pysähtyy, voi kaatua, Ari Liimatainen sanoo.
Väksyn teemaillat jatkuu ma 19.5. klo 17 jolloin kuullaan Timo Enäkosken luento Äänekosken postireittien historiasta. Osoite Katvelankatu 11, Suolahti
