ÄKS

Asemakaavoja ja maakauppaa valtuuston listalla

11.09.2014 14:32
Näille metille niitä kerrostaloja rakennetaan, vaan kuinka korkeita?
Äänekosken kaupunginvaltuuston maanantain kokouksessa keskitytään maakauppoihin, kaavamuutoksiin ja rahoitusasioihin.

 

Kaupunginvaltuustossa käsitellään maanantaina maakauppoja Metsä Fibren kanssa. Ostoslistalla on muun muassa uuden lukion tuleva tontti niin sanotulla Lidlin pellolla.

Suolahdessa Niemelänkadun ja Vaneritehtaankadun kulmassa olevan tontin asemakaavamuutos on myös esityslistalla, kuten on myös Äänekosken Viiskulman tyhjillään olevan rakennuksen ja tontin tilanne.

Ehkä näkyvintä muutosta kaavaillaan Painotalon ja Hämeentien väliin jäävälle alueelle, jota kutsutaan Länsiportiksi. Kerrostalojen lisäksi alueelle suunnitellaan uusia liikennejärjestelyjä. Asemakaavaehdotukseen kuuluu muun muassa Torikadun jatkaminen aina Rautatienkadulle saakka.

Muita aiheita esityslistalla ovat SS-Jäähalli Oy:n rahoitus, Äänekosken Katulähetyksen tukirahoitus ja Ääneseudun energian rahoitustilanne.

Lue esityslista kokonaisuudessaan täältä

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy