ÄKS

Asemakadun koululta löytyneistä haitta-aineista ei ole vaaraa asukkaille

26.09.2024 20:48

Äänekosken kaupunki purkaa parhaillaan Suolahden entistä Asemakadun koulua. Rakennuksesta on löytynyt haitta-aineita ja öljyä. Haitta-aineet poistetaan haitta-aine- ja asbestipurkuna. Asemakadun koulun löytyneistä haitta-aineista ja öljystä ei ole vaaraa asukkaille.

 

– Haitta-ainepurku on vahvasti lakiin sidottua ja purkumenetelmät tulevat sitä kautta. Työmenetelmät ovat siis tarkasti määritelty laissa. Purkamiselle esimerkiksi haetaan lupa ja siitä tehdään ennakkoilmoitus työsuojeluviranomaiselle etukäteen, Erika Räihä kertoo.

– Haitta-ainepurkutyöt tehdään aina mahdollisimman pölyttömästi ja ne tehdään osastointipurkumenetelmällä, eikä työhön vaikuta se, tehdäänkö työ sisällä vai ulkona. Purku toteutetaan niin sanotusti hupun alla, Räihä kuvailee.

Öljyä on rakennuksen kellarin lattian alla ja myös vanhan öljysäiliön kohdalla. Öljyn osalta tutkimusraportti on valmistunut ja sen pohjalta kaupunki tekee ELY-keskukselle ilmoituksen pilaantuneen alueen puhdistamisesta. Viranomainen tekee puhdistamisesta päätöksen, jossa annetaan puhdistamiseen liittyviä määräyksiä. Puhdistamistyön etenemistä valvoo ympäristötekninen asiantuntija.

Todelliset öljymäärät ja vahingon laajuus selviävät, kun rakenteet saadaan auki kokonaan ja pilaantuneen maa-aines rakennuksen alta poistetaan.

– Öljy poistetaan hallitusti ja riskit pyritään minimoimaan. Tilanne on nyt stabiili ja pilaantunut maa-aines huomioidaan purkutyössä, Räihä kertoo.

Syksyn aikana Asemakadun koululla tullaan murskaamaan vain puhdasta betonia ja tiiltä, eikä mitään haitta-aineista tai öljyn tahrimaa betonia murskata kiinteistöllä.

Purku-urakoitsijana toimii Maansiirto Harry Mäkelä Oy. Purku-urakan kustannusarvio on tällä hetkellä noin miljoona euroa. Työ valmistuu tulevan talven aikana.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy