ÄKS

Asuinrakennusten energia-avustuksia jatketaan

11.01.2023 12:35

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n myöntämiä asuinrakennusten energia-avustuksia jatketaan nyt alkaneena vuonna 2023. Kotitaloudet ja asuntoyhtiöt voivat hakea ARA:lta avustusta energiaremontteihin, kuten ikkunaremontteihin, lämmitystavan vaihtamiseen, ilmalämpöpumppujen, aurinkopaneelien sekä lämmöntalteenottolaitteiden asennuksiin. Tälle vuodelle tukea on tarjolla yhteensä lähes 100 miljoonaa euroa.

 

– Energiaremonteilla kotitaloudet voivat saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä, ja useiden ratkaisuiden takaisinmaksuajat ovat nykyisillä sähkön hinnoilla lyhentyneet huomattavasti. Isommassa mittakaavassa energiatehokkuuteen ja uusiutuvan energian käyttöön tähtäävillä toimenpiteillä on myös merkittävä päästövähennyspotentiaali. Lisäksi vähentynyt energiankulutus edesauttaa valtakunnallista energian riittävyyttä, Äänekosken kaupungin ilmastokoordinaattori Juho Liimatainen sanoo.

– Aihehan on hyvin ajankohtainen niin uhkaavan energiakriisin kuin kaupungin ilmastotyön kannalta. Äänekosken kaupunki on mukana Motivan valtakunnallisessa Astetta alemmas -energiansäästökampanjassa ja kannustaa myös asukkaitaan energiansäästötalkoisiin.

Avustusta voi saada kaikenikäisiin rakennuksiin

Vuodesta 2020 lähtien tarjolla ollutta avustusta on myönnetty tähän mennessä yhteensä 145 miljoonaa euroa. Valtaosa avustuksesta on myönnetty asuntoyhtiöille ja ARA-yhteisöille. Avustus on vauhdittanut erityisesti öljylämmityksestä luopumista, lämpöpumppujen ja lämmöntalteenottojärjestelmien asentamista, ikkunaremontteja sekä vedensäästötoimia.

Energia-avustuksia voivat hakea kerros- ja rivitaloyhtiöt, valtion tuella rahoitettuja vuokra-asuntoja ja asumisoikeusasuntoja omistavat yhteisöt, joille myönnetään perusparannuskorkotukilainaa sekä omakoti-, pari- ja ketjutalojen omistajat. Avustusta voi saada kaikenikäisiin rakennuksiin, jopa tuhansia euroja asuntoa kohden.

Avustusta voidaan myöntää monenlaisiin asuinrakennusten energiatehokkuutta parantaviin korjauksiin ja toimiin. Avustuksen saamisen ehtona on, että korjaushanke parantaa koko rakennuksen energiatehokkuutta vähintään asetuksessa mainitun määrän, mikä on rakennusluokasta riippuen 20 prosenttia tai 30 prosenttia enemmän kuin korjaamista koskevat säädökset yleensä edellyttäisivät. Yleensä tarvitaan useita toimenpiteitä, jotta rakennuksen energiatehokkuus paranee riittävästi.

Avustuspäätöstä varten ARAan tulee toimittaa asiantuntijan laatima kustannusarvio tehtävistä korjaustoimenpiteistä sekä laskelmat rakennuksen energiatehokkuutta kuvaavasta E-luvusta rakentamisvuodelta ja korjaustoimien jälkeen. Maksatusta haettaessa energiatodistuksella todennetaan, että rakennuksen energiatehokkuus on parantunut riittävästi. ARA katsoo hankekohtaisesti, mikä osa korjaustyön kustannuksista käy avustettavaksi.

Energiaa kannattaa säästää ilman remonttejakin

– Asumisen ja elämisen kustannusten ollessa korkealla, kotitalouden maksukyky ei välttämättä riitä merkittävien energiaremonttien tekemiseen. Energiaa voi säästää huomattavasti myös ilman investointeja vaativia toimenpiteitä, Juho Liimatainen muistuttaa.

Keski-Suomen Energiatoimistoa hallinnoiva Benet Oy tarjoaa kuluttajille maksutonta energianeuvontaa esimerkiksi energiaremonttien vaihtoehdoista ja energiatuista. Yli 65-vuotiaita avustaa Vanhustyön keskusliiton korjausneuvonta asunnossa tarvittavien muutostöiden suunnittelussa. Myös Vanhustyön keskusliiton palvelu on maksuton. Motivalla on kuluttajia palveleva Asiaa energiasta -Facebook-sivusto, jossa on ajankohtaisia nostoja aiheesta. Kattava lista energiansäästövinkeistä löytyy Astetta alemmas -kampanjasivustolta.

Lisätietoja ja neuvontaa avustuksen hakijoille:

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA
Energia-avustus; Korjausavustusten puhelin- ja sähköpostipalvelu
https://ara.fi

Keski-Suomen Energiatoimisto (Benet Oy):
Kuluttajien maksuton energianeuvonta, energia-asiantuntija Jouni Järvinen, 050 528 9766

https://benet.fi

Motiva:
Kuluttajien maksuton energianeuvonta (lämmitysremontin toteuttaminen ja tekniset ratkaisut); Astetta alemmas -energiansäästökampanja
https://motiva.fi
https://www.facebook.com/asiaaenergiasta
https://astettaalemmas.fi

Vanhustyön keskusliitto:
Keski-Suomen aluevastaava, rakennusmestari Jukka Lampi, 0400 162 494
https://www.vtkl.fi

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy