ÄKS

Harrastus-apuraha äänekoskelaisten lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseksi

27.09.2023 11:23
Harrastus-apurahan myöntäminen äänekoskelaisille lapsiperheille on mahdollistunut eri toimijoiden lahjoituksien turvin.

Harrastus-apuraha on tarkoitettu ensisijaisesti perheille, joissa lasten harrastustoimintaan osallistuminen on perheen taloudellisen tilanteen vuoksi hankalaa. Harrastus-apurahan myöntäminen äänekoskelaisille lapsiperheille on mahdollistunut eri toimijoiden lahjoituksien turvin. Uusimpana ja suurimpana lahjoittajana on Lions Club Äänekoski & Kotakennäs.

 

Apurahaa voi hakea alle täysi-ikäisille lapsille ja nuorille minkä tahansa organisaation järjestämään harrastustoimintaan. Apurahan myöntäminen on harkinnanvaraista, ja sen myöntämiseen voivat vaikuttaa perheen mahdollisuudet saada taloudellista tukea muualta esimerkiksi sosiaalipalveluista.

Apurahaa myönnettäessä kiinnitetään huomiota:

– vähävaraisuus, kuten vanhempien työttömyys, yksinhuoltajuus tai muut perhetilanteen muutokset

– tasapuolisuus hakijoiden kesken, jotta mahdollisemman monella vähävaraisella perheellä olisi mahdollisuus hyötyä harrastustuesta

– harrastuksen hinta vaikuttaa tuen määrään- ensisijaisesti pyritään mahdollistamaan lapsen tai nuoren ensiharrastus ja perustason harrastaminen

– 0-17 vuoden ikä

– onko muita harrastamisen tuen muotoja hyödynnetty, esim. seurojen omat harrastetuet

Perhe voi saada apurahan valitsemaansa lapsen tai nuoren jäsenyyteen/seuran vuosimaksuun, tai esim. soitin- ja välinevuokriin. Perheelle myönnettävä apurahan suuruus on yksilökohtainen ja tarveharkintainen. Perhe voi hakea apurahaa yhdelle tai useammalle alaikäiselle lapselle.

Harrastus- apuraha jaetaan monitoimijaisen tiimin ohjauksen ja arvion kautta. Apurahahakemukset osoitetaan perhekeskuksen varhaisen tuen ohjaajalle.

Harrastus -apurahaa voivat hakea joka lapsen tai nuoren huoltaja tai lapsen tai nuoren työntekijä (esim. opettaja, nuorisotyöntekijä, perhetyöntekijä) yhdessä perheen kanssa.

Hakemukset käsitellään luottamuksellisesti.

Sähköinen hakemus (Vaatii vahvan tunnistautumisen pankkitunnuksella, mobiilitunnisteella tai Väestörekisterikeskuksen HST-kortilla)

Tulostettava hakemuslomake. Hakemus toimitetaan Perhekeskus Kerkkään:
Äänekosken Perhekeskus Kerkkä
Koulunmäenkatu 6A, ovi A8
44100 ÄÄNEKOSKI

tai sähköpostiin katja.toffer@aanekoski.fi

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy