Huima nappasi voiton paikallispelissä Jyväskylä JBA:ta vastaan tiistaina Äänekoskella liki 500 päisen katsomon edessä.
Ottelun lähtökohdat olivat sellaiset että Huima ei ollut onnistunut voittamaan paikallisvastustajaansa peräti kahteen vuoteen. Tässä välissä oli ehditty pelata jo yhdeksan peliä kun lasketaan syksyiset harjoitusottelutkin mukaan. Lokakuussa kauden avaavassa pelissä Jyväskylä oli vielä Huimaa edellä mutta jo siinä oli nähtävissä että Huima oli onnistunut kuromaan tuota eroa umpeen ja kiilasi nyt naapurinsa edelle.
Muutamat ensimmäiset minuutit mentiin varsin tasatahtia, viiden minuutin kohdalla peli oli 11-12 Jyväskylän hyväksi, tästä kohtaa alkoi Huiman näytös, kotijoukkue karkasi avauskympin päätteeksi 24-13 johtoon. Huiman jenkkikolmikko Kalakon, Dobbs ja Nkoma tahdittivat kotijoukueen peliä vuoron perään. Sama tahti jatkui kohti ensimmäisen puolikaan päätöstäkin, jenkkien hienojen ratkaisujen avulla myös koko muun joukkueen peli vapautui ja kentällä nähtiin jopa huiman nopeaa hyökkäystä ihan takavuosien tyyliin. Tauolle siirryttiin Huiman johdossa 49-33.
Tauon jälkeen Huima kaunisteli johtonsa 53-33, sen jälkeen alkoikin JBA:n Elmeri Abbeyn show. Mies teki jakson aikana peräti 13 pistettä ja samaan aikaan Huiman Nkoma sai vähän kyseenalaisesti täyteen neljä virhettä ja hän joutui varomaan peliään puolustuspäässä. Jakson aikana Jyväskylä hivuttautui 11 pisteen päähän. Viimeisellä neljännellä jaksolla JBA hivuttautui Huiman kantaan pääasiassa Abbeyn koreilla, Huiman pysyessä niukasti johdossa mentiin loppu trilleritaktiikkaa kori korilta. Nkoma ei pystynyt puolustamaan korille ajoja tekevää Abbeyta mutta Huima vastasi vuorostaan riittävillä onnistumisilla hyökkäypäässä. Loppulukemat 91-88 lienevät oikeutetut Huiman voitoksi.
Huiman valmentaja kommentoi taistelun päätyttyä:
– Kokemus on opettanut, että vääjäämättä harjoittelu alkaa tuottamaan tulosta. Syksyllä pelattiin huonosti, mutta pelaajat harjoittelevat joka ilta kiitettävällä motivaatiolla. Sitä kautta lopetettiin syyskausi hyvin ja aloitettiin heti joulun jälkeen hyvin. Viimeiselle minuuteilla tänään kaksi väsynyttä joukkuetta. Meille tuli väsyneenä pari rankkaa menetystä, mutta viimeiset puolustustilanteet hoidettiin miehekkäästi, Koskinen pohti.
Pisteiden valossa parhaiten Huimasta suoriutuivat uusi vahvistus Jaago Kalakon 27 pisteellä, Cahnnick Nkoma 19 pisteellä sekä Zyon Dobbs 18pisteellä. Amerikkalaisia säestivät mukavasti Santeri Mäntynen 11 sekä Veeti Jämsen 7 pistettä. Kaiken kaikkiaan koko joukkue ansaitsee kiitoksen kovasta taistelusta. Pelit jatkuvat Huiman osalta vierailulla Helsinkiin HBA otteluun perjantaina ja seuraava kotiottelu Oulua vastaan on vuorossa lauantaina 18. tammikuuta.