Huima lähtee viimeiseen koitokseen ennen joulupukin tuloa lauantaina 21.12. Pankkarille vieraaksi saapuu Raiders Järvenpäästä.
Ennen illan ottelua joukkueet ovat sarjataulukossa häntäpäässä, Raiders sijalla 10 ja Huima vielä viimeisenä sijalla 12. Voitolla Huiman on kuitenkin mahdollisuudet jättää häntäpaikka.
Raidersin kausi on sujunut vaisusti. Pelaamastaan 10 ottelusta joukkue on onnistunut voittamaan ainoastaan 3. Voitot ovat tulleet kotikentällä ja pelaamansa viisi vierasottelua joukkue on hävinnyt selvästi. Viimeisesti kolmesta pelistään järvenpääläiset ovat kuitenkin onnistuneet voittamaan kaksi. Hyökkäyspäässä tahtipuikkoa on heilutellut amerikkalaisvahvistus Jamal Hartwell (182cm) peräti 29,4 pisteen keskiarvolla, muita hyvin pisteitä tehneitä ovat Huimasta tutu Semi Saari 7,1pistettä per ottelu sekä Samatar Abokar 7,4 pistettä per peli. Semin kolmosia Huiman lienee tarvis vahtia vähän tarkemmin.
Huiman tilanne sen sijaan syksyn taaperruksen jälkeen alkaa tuntumaan paremmalta. Vaikka tilanne ei vielä sarjataulukossa juuri erotu, joukkue on saanut kehiin takaisin koko syksyn sairastuvalla viettäneet Santeri Mäntysen ja Gleb Sokolovin. Lisäksi Oulusta siirtynyt JJ Kalakon joka nyt esiintyy kotiyleisölle ekaa kertaa on osoittautumassa kelpo vahvistukseksi loppukautta ajatellen. Avauspelissään mies teki vielä suht lyhyellä peliajalla 19 pistettä ja 7 levypalloa ja ehdottomasti parempaa on vielä luvassa. Omalla hyvällä kotiesityksellä Huimalla on mahdollisuudet napata syyskauden päätökseen voitto.
– Huima toivottaa kaikki Huimaa kannattavat ja Huima-henkiset lämpimästi tervetulleeksi Pankkarille omien joukkoon kannustamaan Huima voittoon lauantaina 21.12 pallo heitetään ilmaan klo 17, Huiman joukoista tervehditään.