ÄKS

Jouluvaellus kertaa joulun tarinaa

12.12.2018 13:37
Suuri vapaaehtoisten joukko johdattaa katsojat joulun tarinaan.
Suolahden kirkon jouluvaellus kertoo joulun tarinaa draaman kautta.

 

Yli 40 vapaaehtoista on mukana jouluvaelluksen järjestelyissä: joku huolehtii esiintyjien ruokahuollosta, toinen lavasteista, kolmas organisoi koululuokat ja päiväkotiryhmät sisään, mutta suuri joukko osallistuu näyttelemiseen. Mirja Montonen toimii kertojana ja johdattaa jouluvaeltajat Nasaretista, Beetlehemiin ja Jerusalemiin, näille raamatun kertomusten tapahtumapaikoille.

Koko kirkkosali on otettu käyttöön ja lavastettu asiaan kuuluvin kulissein. Kulissimestarina on toiminut Esko Huttunen. Hän oli rakentamassa myös pääsiäisvaelluksen lavasteita.

– Se oli hyvin mukavaa puuhaa, ja totta kai innostuin, kun taas mukaan kysyttiin, Huttunen sanoo.

Lavastepajana toimi Huttusen autotalli. Hän on rakennellut siellä seimen, tallin, majatalon, Marian ja Joosefin kodin sekä kuningas Herodeksen palatsin. Apukäsinä on ollut Jaakko Saikkonen.

– Rakentamisen hienous piilee suunnittelussa ja miettimisessä. Yksi mielenkiintoinen rakennettava oli Herodeksen valtaistuin, Huttunen sanoo.

Ja se vasta hieno olikin! Jättimäiseen valtaistuimeen löytyi kullanhohtoinen verhoilukangas kirpputorilta ja muina höysteinä toimivat joulukuusen koristeet.

– Yleensäkin lähes kaikki rakentamiseen liittyvä on kierrätystavaraa, jota löytyi oman kotimme sekä Suolahden seurakuntatalon remontista syntyneistä jätteistä. Ramin Rauta lahjoitti joitakin tarvikkeita, Huttunen kertoo.

Keskelle Joulun keskeisiä kertomuksia pääsee Suolahden kirkossa vielä torstaina 13.12.  klo 18 ja 19. Järjestäjinä Äänekosken seurakunta, vapaaseurakunta ja helluntaiseurakunta. 

Joosef ja Maria etsivät yösijaa majatalosta.

Itämaan tietäjät kävivät kysymässä Herodekselta reittiä uuden kuninkaan luokse.

Paimenet vartioivat kedolla laumaansa. Kunnes kävi käsky verollepanosta.

Enkelparvi parvella.

Seimessä lapsi kapaloituna.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy