ÄKS

Juho Kautto: Vesihuollon yksityistämistä voitava rajoittaa

30.01.2020 19:25
Arkistokuva: Teijo Piilonen.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Juho Kautto on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen vesihuollon yksityistämisen rajoittamisesta.

 

Uutiset Jyväskylän aikeista selvittää vesihuollon siirtämistä ainakin osittain yksityiseen omistukseen ovat nostaneet keskusteluun ihmisille välttämättömien toimintojen yksityistämisen riskit.

Tällä hetkellä laki ei aseta rajoituksia yksityisomistukselle vesihuollossa. Juho Kauton mielestä tähän tarvitaan muutos.

– Vesi on ihmiselle välttämätön elämän edellytys ja pohjavetemme ovat kansallisomaisuuttamme. Tällaisten elintärkeiden toimintojen alistaminen yksityisten yritysten voitontavoittelun alle ei ole oikein, Juho Kautto sanoo.

– Kansainväliset esimerkit osoittavat, ettei se ole myöskään viisasta, Kautto jatkaa. – Esimerkiksi Iso-Britanniassa yksityistäminen on nostanut kuluttajahintoja ja samaan aikaan infra on rapistunut kun sijoittajat ovat keränneet voitot ja jättäneet tärkeät investoinnit tekemättä.

– On tärkeää käydä keskustelu siitä, mikä kaikki on kauppatavaraa. Mielestäni lainsäädännöllä on turvattava se, ettei ihmisille välttämättömiä asioita ja toimintoja myydä voittoa tavoitteleville yksityiselle yrityksille, Kautto sanoo.

Vastaa

  1. Juhani sanoo:

    Kunpa näitä järjen ääniä kuultaisiin ja kunnioitettaisiin.

  2. Kunnallinen pikavippi sanoo:

    Edustamasi puoluekanta on vahvasti tätä yksityistämistä ajanut. Eihän nyt puoluekuri tulisi pian vastaan?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy