Äänekoskella vietettiin Kaatuneitten muistopäivää. Tarja Tarvainen piti koskettavan puheen. Julkaisemme sen kokonaisuudessaan.
Äänekosken kirkossa pidetyn messun jälkeen vietettiin kaatuneitten muistopäivää seppeleiden laskuilla. Puheen piti Tarja Tarvainen. Tapahtuman järesti yhteistyössä Äänekosken seurakunta, Äänekosken kaupunki ja kansalaisjärjestöt.
”Kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvät naiset ja herrat, arvoisa yleisö
Sankarihaudoillamme ympäri Suomen kunnioitetaan tänään, toukokuun kolmantena sunnuntaina vainajia, jotka ovat kuolleet Suomen aluetta tai suomalaisia koskettaneissa sodissa tai rauhanturvaamistehtävissä. Ja niitä, jotka ovat kuolleet taistelujen aikana ja niiden päättymisen jälkeen, kuten teloitettuja ja vankileireillä menehtyneitä. Päivää on vietetty koko sodan jälkeinen aika, kuten sotamarsalkka Mannerheim päiväkäskyssään määräsi 86 vuotta sitten vuonna 1940. Talvisota oli päättynyt ja koetellut ankarasti Suomen kansaa. Tässä tilanteessa Mannerheim koki muistopäivän viettämisen myös kansallisen yhtenäisyyden vaalimiseksi.
Puhetta valmistellessani otin esille Kansallisarkistosta tilaamani isäni Väinö Riskin ja hänen veljiensä Kallen, Aarnen, Johanneksen ja Toivon sotilaskantakorttikopiot. Perheen kaikki viisi poikaa joutuivat rintamalle puolustamaan kotiseutuaan.
Isäni joukko-osasto on ollut Karjalan Kannaksen Rykmentti. Korttiin ja sen jatko-osaan on kirjattu tarkkaan palvelusajat sekä muutakin yksityiskohtaista tietoa mm. asetakin, jalkineiden ja kaasunaamarin koko. Hän oli ollut vuoden verran IT-tehtävissä Viipurissa. Sitten ajomiehenä, konekiväärimiehenä ja lähettinä Kuokkalammen ja Vuoksen lohkoilla. Hän osallistui Kannaksen taisteluihin Siiranmäessä, Äyräpäässä ja Vuosalmessa. Käytös hyvä, ei rangaistu. Palvellut liikekannallepanon jälkeen 3 vuotta 4 kuukautta ja 19 päivää. Sotilasarvo korpraali.
Isäni oli puolustamassa omaa kotiseutuaan Karjan kannasta. Hän selvisi sodasta kuin ihmeen kaupalla vähäisin fyysisin vammoin. Rintamasotilaiden henkisiä kokemuksia tuskin kukaan pystyy mittaamaan.
Isoveljet selvisivät myös, mutta pikkuveljistä molemmat menehtyivät. Tykkimies Johannes kaatui Syvärillä 23-vuotiaana vihollisen asettaman miinan räjähtäessä vuonna 1941. Sotamies Toivo kuoli vuonna 1944 Tampereen sotilassairaalassa sairastuttuaan rintamalla, myös vain 23-vuotiaana.
Sodan julmuutta kuvastaa se, miten monen nuoren miehen elämä päättyi aivan liian aikaisin, kuten näiden minun kahden setänikin. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut. Tahto isämaan puolustamiseen oli vahva. Sodan traagisuutta ei voi kyllin korostaa, sillä se kosketti jokaista perhettä ja jätti sodan kokeneisiin sukupolviin syvät haavat. Monet eivät sodan jälkeenkään enää kestäneet.
Raskaimpia mahdollisia olivat sodan uhraukset monille perheille. Perheen pään kaaduttua moni talo jäi ilman isäntää, vaimo ilman puolisoa ja lapset ilman isää. Kodin ja monen työtehtävän hoitaminen kotirintamalla lankesi naisväelle. Myös nuorempi sukupolvi osallistui kykyjensä mukaan työhön maamme puolesta. Lotat työskentelivät sotasairaaloissa ja monissa muissa tehtävissä.
Ajattelen mummoani Ristiinaa, joka jäi leskeksi vuonna 1938. Pappani Anton haudattiin juuri ennen sodan syttymistä kotiseudulle Karjalaan. Mummo lähti pienin kantamuksin evakkomatkalleen joutuen tahtomaattaan jättämään kodin, kaiken perheen omaisuuden ja tutut koti tanhuat vieraan vallan hallintaan. Kaksi lapsista oli kuollut jo pienenä ja sota vaati uhrikseen vielä nuorimmat pojat. Suuri suru kohtasi perhettä. Eri vaiheiden jälkeen mummoni muutti uuteen ja tuntemattomaan asuinpaikkaan Perniöön, jonne Uudenkirkon Halolan kylän asukkaat evakuoinnin myötä päätyivät. Kaipuu kotikarjalaan oli silti syvällä sydämessä.
Suomalaisia menehtyi sodissa yhteensä yli 93 000. Haavoittuneet ja vammautuneet kantoivat koko elämänsä sodan raskasta taakka. Nämä urheat maamme puolustajat ovat maksaneet Suomen itsenäisyydestä kovimman hinnan. Isänmaan etu meni oman elämän edelle, jotta olemme saaneet elää itsenäisessä ja vapaassa maassa.
Tätä me rauhanajan sukupolvi emme saa unohtaa. Päivä on tärkeä päivä myös meille muistaa edeltäjiämme heidän tekemästään työstä. Jälleenrakennuksen myötä sodan julmuuden kokenut kansakunta rakensi vuosikymmenten aikana vauraan hyvinvointivaltion maksaen samalla kohtuuttomiksi määrätyt sotakorvaukset. Kovan työn ja ahkeran uurastuksen vuoksi olemme saaneet elää lähes koko elämämme yltäkylläisyyden ja rauhan aikaa. Suurvaltajohtajien vallanhalu ja ahneus ovat luoneet nyt varjon meidänkin yllemme. Elämme globaalisti hyvin erilaisessa maailmassa, kuin joitakin vuosia tai vuosikymmeniä sitten.
Meidän vastuumme on nyt huolehtia siitä, että vanhemmista sukupolvista pidetään huolta. Liian usein uutisoidaan vanhusten puutteellisesta hoidosta, huonosta kohtelusta tai vaikeasta hoitoon pääsystä. Hoidon tarpeessa oleva ihminen jää kiireen ja liian vähäisten työvoimaresurssien jalkoihin. Jokainen meistä ansaitsee ihmisarvoisen, arvokkaan vanhuuden, turvan ja huolenpidon. Se on meidän vastapalveluksemme heille, jotka ovat meidän vuoksemme uhrautuneet. Lisäksi vastuumme on jättää tämä maa mahdollisimman hyvässä kunnossa seuraavalle sukupolvelle, lapsillemme ja lapsenlapsillemme. Meidän tulee huolehtia ja vaalia vapauttamme, kaunista luontoamme, kirkkaita vesistöjämme ja puhdasta ilmaa, jota saamme hengittää.
Meidän tulee tukea toinen toistamme. Asettua heikompiosaisen puolelle ja antaa omastamme sille, jolla on vähempi. Ottaa kädestä ja kulkea rinnalla. On hyvä kysyä, mitä sinulle kuuluu? Eri ikäluokkien yksinäisyyttä on liian paljon. Monella ei ole ketään, kuka välittäisi. Huoli myös nuorten ja perheiden syrjäytymisestä sekä elämänhallinnan kadottamisesta on aiheellista. Ketään ei jätetä näinäkään aikoina, kuten veteraanipäivän 100-vuotias sotaveteraani haastattelussaan lupasi.
Euroopassa käydään tällä hetkellä julmaa hyökkäyssotaa nyt jo viidettä vuotta. Ukrainalaiset kokevat samaa kohtaloa kuin suomalaiset toisen maailman sodan aikana. Voimme aidosti kokea myötätuntoa ja auttamisen halua tätä kansakuntaa kohtaan. Meillä on 1300 km yhteistä rajaa arvaamattoman suurvallan kanssa. Rauha ei olekaan enää itsestäänselvyys ja meidän tulee tehdä kaikkemme, ettei itsenäisyyttämme enää koskaan uhata.
Rauhaa rakennetaan pitkäjänteisesti ja sovussa yhdessä muiden maiden kanssa. Euroopan maana Suomi on osana vahvaa läntistä yhteisöä ja puolustusta. Maamme presidentti ja muut johtavat viranhaltijat ovat osallistuneet uutterasti yhteisiin tärkeisiin neuvotteluihin Euroopan turvallisuuden ja maailman rauhan puolesta. Ne antavat hyvän pohjustuksen meidän kaikkien tulevaisuudelle.
Isänmaamme puolustuksesta ja turvallisuudesta huolehtiminen on puolustusvoimiemme ja rajavartiolaitoksemme tärkeimpiä tehtäviä. Perheellämme on ollut kaksikymmentä vuotta uudisasutustila vapaa-ajanviettopaikkana Sallassa, vain viisi kilometriä Venäjän rajasta ja kasainvälisestä rajanylityspaikasta. Sijainti ei ole tähän saakka mietityttänyt. Lomapäivät ovat sujuneet rauhallisesti luonnosta nauttien. Omilla mailla vielä näkyvät juoksuhautojen jonot ja kolmen korsun paikat laittavat marjastajan mietteliääksi. Mieli tekee ohittaa tuo kannas varovaisin askelin ja syvää kunnioitusta osoittaen.
Sallassa vietettyinä vuosina olemme saaneet seurata rajavartioston näkyvyyttä. Alkutotuttelun jälkeen heihin ei enää niinkään kiinnitä huomiota. Läsnäolo kuitenkin rauhoittaa ja tuo turvaa. Varsinkin nyt, kun Ukrainan puolustukseen käytettyjä drooneja on harhautunut myös rajojemme sisäpuolelle kaakkoisessa Suomessa. Rajavartiostomme merkitys rauhanajan turvana kaikissa oloissa ja osana Suomen puolustusta korostuu entisestään.
Tähän loppuun löysin erään tuntemattoman rajavartijan kirjoittaman puhuttelevan runon:
”Kuudes joulukuuta, hiljaisen rauhallista,
on keskiyö. Kuutamo katto valaisee seutukunnan,
luoden sinihohtoisen tunnelman hangelle,
jossa hiihtelen ja muistelen heitä,
Isänmaamme veteraaneja, jotka aikanaan
joutuivat samanlaisessa valaistuksessa hiihtämään.
Mutta pelon vallassa, sillä silloin vihollinen vaani rajoillamme.
Tänään hiihtelen vapaana, täynnä kiitollisuutta heitä kohtaan,
sillä ilman heidän urheuttaan en minäkään
tänään vartioisi rajojamme vapaudestamme nauttien.”
