ÄKS

Kansanedustaja Honkonen lahjoittaa viikon palkkansa muistisairaiden hyväksi

22.12.2015 09:22
Petri Honkonen on saarijärveläinen keskustan kansaedustaja.
Kansanedustaja Petri Honkonen (kesk.) lahjoittaa Eduskunnan puhemiesneuvoston suositusten mukaisesti viikon palkkansa hyväntekeväisyyteen. Honkonen valitsi kohteeksi Keski-Suomen muistiyhdistys ry:n.

 

– Halusin tällä tavalla tuoda huomiota muistisairauksille ja muistisairaiden läheisille sekä heidän puolestaan tehtävälle työlle. Muistisairauksien määrä kasvaa väestön ikääntyessä, ja on tärkeää, että yhteiskunta palveluissaan huomioi heidät monin eri tavoin.

Keski-Suomen Muistiyhdistys ry. on muistisairaiden ja heidän läheistensä edunvalvontajärjestö koko maakunnan alueella. Keskeisiä toimintamuotoja ovat tiedonlevitys, edunvalvonta ja erilainen virkistys- ja ryhmätoiminta. Haasteena on koko maakunnan kattavuus, koska muistiasioissa lähellä oleva toiminta on usein ainut vaihtoehto esimerkiksi vertaistoimintaan osallistumiselle. Toimintaa rahoittaa erilaisten hankkeiden kautta Raha-automaattiyhdistys, mutta varsinaista yhdistystoimintaa RAY ei suoraan rahoita. Tästä syystä yhdistys tekee jatkuvasti varainkeruuta toiminnan pyörittämiseksi.

–  Tätä toimintaa lahjoitus on nyt omalta osaltaan tukemassa. Keski-Suomen Muistiyhdistys ry. kiittää tästä huomiosta ja toivoo muiden ottavan mallia tästä esimerkistä. Petri on osoittautumassa Keski-Suomen muistiasioiden kansanedustajaksi ja 1100 jäsenemme puolestapuhujaksi, toteaa Ulla Halonen, Keski-Suomen muistiyhdistys ry:n kehittämispäällikkö.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy