ÄKS

Kaupunginhallituksen päätökset tässä: Hankalaa ja muuta

08.09.2014 20:13

Hankalan tilan määräalan etuosto-oikeus sai jälleen uuden käänteen, kun Tommi Lunttila ehdotti, että kaupunki jättää käyttämättä Hämeenlinnan hallinto-oikeuden suoman etuosto-oikeuden. Perusteenaan, että kaupungilla ei ole alueelle suunnitelmaa sen käytöstä. Leila Lindell kannatti Lunttilan ehdotusta. Asia hyväksyttiin kuitenkin kaupunginjohtajan ehdotuksen mukaisesti, äänestyspäätöksellä numeroin 6 – 2. Kaupunginjohtajan ehdotus on, että kaupunki tyytyy hallinto-oikeuden päätökseen.

Asia numero 8, Suolahden jäähallin remontti.

Hyväksyttiin kaupunginjohtajan muutettu päätösehdotus, jossa kohta 2) muutettiin seuraavaksi:

2) vaatii SS-Jäähalli Oy:tä toteuttamaan vaaditut korjaukset välittömästi. Hallia ei käytetä, mikäli ennen korjausta esiintyy lumikuormaa.

Asia numero 9. Toiminta-avustus Äänekosken Katulähetys ry:lle.

Hyväksyttiin kaupunginjohtajan kokouksessa esittämä seuraavan sisältöinen päätösehdotus:

1.Kaupunginhallitus myöntää Äänekosken Katulähetys ry:lle toiminta-avustusta 5.000 €/kk ajalle 1.9. – 31.12.2014.

2. Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että työelämään kuntoutumisen palveluille myönnetään lisämäärärahaa 20 000 euroa

Lisäksi hallitus päätti yksimielisesti hyväksyä Sirpa Martinsin muotoileman seuraavan sisältöisen ponnen:

” Työllisyysyksikkö koordinoi kolmannen sektorin työllistäjien toimintaa. Yhteismitallistaa ja osallistaa toimijat oman taloutensa seurannan lisäksi myös kaupungin taloussuunnitelmaan.  Kolmannen sektorin työllistäjät ovat osaltaan ratkaisemassa Äänekosken suurta työttömyysongelmaa”.

Asia numero 12. yksityinen pysäköinninvalvonta:

Hyväksyttiin kaupunginjohtajan seuraavan sisältöinen muutettu ehdotus:

Kaupunginhallitus edellyttää, että yksityistä pysäköintivalvontaa ei käytetä kaupungin omien eikä konserniyhtiöiden kiinteistöjen alueilla.

Asia numero 13. Lukion suunnittelutyöryhmä.

Hyväksyttiin kaupunginjohtajan seuraavan sisältöinen muutettu päätösehdotus:

1. Kaupunginhallitus nimeää uuden lukion työryhmään kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Matti Tiusasen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kari Kiiskisen ja yhden muun kaupunginhallituksen jäsenen, kasvun ja oppimisen lautakunnan puheenjohtaja Seppo Ruotsalaisen, teknisen lautakunnan puheenjohtaja Ilkka Kovasen, rehtori Jaana Tanin, opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiän, rakennuttajapäällikkö Tommi Rautjärven ja vapaa-aikajohtaja Markku Auvisen.

Kohdat 2, 3 ja 4 pysyivät ennallaan.

Kaupunginhallitus nimesi suunnittelutyöryhmään jäseneksi Leila Lindellin.

Esityslistan asioista numerot 1 – 2, 4 – 7, 10 – 11 ja 14 – 18 hyväksyttiin esityslistan / kaupunginjohtajan ehdotuksen mukaisina.

Esityslista tässä.

Vastaa

  1. jantune sanoo:

    Tarkoittiko tuo hyväksytty Hankala-esitys sitä, että vielä jäädään jahkaamaan, käytetäänkö etuosto-oikeutta vai ei? Ja Lunttilan hävinnyt esitys ehdotti, että ei käytetä ja sillä sipuli? Suomennusta kaipaan, olen niin huono ymmärtämän politiikan kieltä..

    1. aksa sanoo:

      Maapalanen on kaupungin, sitä se tarkoittaa. Mitä ko. määräalalla tehdään, se on sitten jo toinen juttu.

  2. Pekune sanoo:

    He vaan ovat hyviä päättämään, meinaan tämän kaupungin poliitikot. Kiitokset vaan kaikille tässäkin asiassa touhunneille. Sitä maapalaahan kaupunki juuri tarvitsikin ja rahaa kun on!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy