ÄKS

Kaupunginvaltuusto täydensi hallintosääntöä ja poikkeusoloja koskevia määräyksiä

30.03.2020 18:25 (muokattu 30.03.2020 18:26)
Päätöksen keskeisenä sisältönä on, että häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa kaupunginjohtaja voisi käyttää normaaliolojen hallintosäännössä määrätystä toimivallasta poikkeavaa toimivaltaa.
Äänekosken kaupungin viranhaltijajohto on seurannut ja arvioinut koronavirusepidemian ja sen leviämisen asettamia uusia vaatimuksia kaupungin toiminnalle. Kaupunginvaltuusto täydensi hallintosääntöä ja poikkeusoloja koskevia määräyksiä. 

 

Viranhaltijajohto on valmistautunut tilanteen pahenemisen edellyttämiin ratkaisuihin valtion viranomais- ja asiantuntijatahojen antamien määräysten ja suositusten mukaisesti. Ajankohtaiselle epidemiatilanteelle on tunnusomaista olosuhteiden nopea muuttuminen ja vaikeutuminen ja odotukset erittäin nopeasta päätöksenteosta.

Päätöksen keskeisenä sisältönä on, että häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa kaupunginjohtaja voisi käyttää normaaliolojen hallintosäännössä määrätystä toimivallasta poikkeavaa toimivaltaa.

Tällä tarkoitetaan poikkeavaa toimivaltaa peruspalvelujen turvaamiseksi ja häiriötilanteen normalisoimiseksi silloin, kun asia koskee toimenpiteiden yhteensovittamista kaupungin toimialueiden ja yksiköiden kesken, taloudellisten tai henkilöstövoimavarojen suuntaamista, viestintää taikka muuta häiriötilanteen hoitamiseksi tarpeellista päätöstä tai toimenpidettä.

Puheenvuoroja käytettiin muutama ja virkamiesjohto sai  Leila Lindelliltä, Pekka Ouliltaja Rolf Nyholmilta positiivista palautetta koronaviruksen torjunnan ja tiedottamisen osalta.

Matti Virtanen käytti puheenvuoron, jossa muistutettiin, että asia tuodaan vielä kaupunginhallituksen pöydälle. Kaupunginjohtaja Matti Tuononen komppasi Virtasta.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy