Uuden musiikin työstäminen käynnistyi alkuvuodesta 2024 tarpeesta täyttää muiden bändien hiljaiselo. Koska elektroninen musiikki ja etenkin industrial ja sen alagenret ovat aina olleet lähellä sydäntäni, tyylisuunta tuli luonnostaan. Nimeksi valikoitui pitkän pään raapimisen jälkeen vanhan sooloprojektini nimi, LAHO.
LAHOn historia ulottuu itseasiassa teinivuosiini asti, noin vuoteen 2006. Tuolloin tyyli oli instrumentaalista, koneistettua metallia. Vuosikymmenen vaihteen jälkeen projekti kuitenkin jäi muiden bändien ja ”sisäisten musiikillisten erimielisyyksien” vuoksi.
Tällä uudella EP:llä musiikki muovautui oikeastaan juuri sellaiseksi, mitä olisin siltä jo aikoinaan halunnut. Tyylin voi luokitella dark electroniciksi tai industrialin ja synthpopin risteytykseksi. Kovin iloistahan tämä ei ole – en minä lastenlauluja osaisikaan tehdä. Materiaalia olisi ollut albumiksi asti, mutta nämä kuusi biisiä muodostivat yhtenäisimmän kokonaisuuden.
Erikoisinta levyllä varmasti on, että taustastani huolimatta en soita sillä nuottiakaan rumpuja, vaan toimin ensimmäistä kertaa laulajana. Kyseessä on muutenkin vahvasti sooloprojekti, sillä levyllä ei ole mukana ollenkaan ulkopuolisia tekijöitä – lukuun ottamatta kansitaiteilija Vlad McNeallya ja promokuvat kuvannutta Heikki Sulanderia.
Tämä ei missään nimessä jää kertaluonteiseksi kokeiluksi ja uudet ideat ovatkin alkaneet jo hiljalleen muhimaan mielessä. Kysyntää on ollut myös keikkalavoillekin, joten nähtäväksi jää mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Death Machines EP on kuultavissa kaikissa suoratoistopalveluissa.
