Keski-Suomen Vasemmiston piirihallitus esittää Vasemmiston puoluehallituksen selvitettäväksi ja valmisteltavaksi esitystä työmarkkinatuen muuttamisesta palkanosaksi.
Työttömyys kasvaa Suomessa vääjäämättömästi, eikä vähiten pitkäaikaistyöttömyys. Kasvuennusteet heikkenevät päivä päivältä. Elvyttäviä toimia talouteen tehdään lilliputtimittakaavassa. Talouden rattaita ei voidella edes kotimaisen kysynnän kasvattamisella ja ostovoiman lisäämisellä. Talouteen tarvitaan elvyttäviä piristysruiskeita niin investointien kuin infran parantamiseksi. Ihmisiin kohdistuvat kontrolli ja byrokratia ovat kyllä kasvussa sekä perusoikeuksien kannalta erittäin kyseenalaiset lakiuudistukset.
Kuten esityksessä oleva palkkatukiuudistus. On ihan aidosti syytä olla huolissaan uudistuksen seurauksista, niin paljon epäkohtia ja sudenkuoppia siinä on, ettei se näytä hyvältä edes paperilla. Lisäksi se tulee rasittamaan rajusti jo ennestään ylityöllistettyjä kuntia ja niiden taloutta. Tarvitaan oikeita toimia ja radikaaleja reformeja tilanteen helpottamiseksi.
Muutetaan työmarkkinatuki osaksi palkkaa. Pitkäaikaistyötön, vähintään 6kk työttömyyttä, nuorilla 3 kk työttömyyttä, saa työmarkkinatukensa osana palkkaa työllistyessään kunnan palvelukseen tai pk- sektorin yritykseen.
Työmarkkinatuki toimisi starttirahana myös yritystään aloittavalle yksinyrittäjälle. Työmarkkinatuen kestoksi palkan osana vaikuttaisi henkilön ja / yrityksen erityistarpeet sekä työmarkkinatilanne. Yli 60 vuotiaalle työttömälle tuen kesto olisi rajoittamaton. Työmarkkinatuki ansiotuloksi muuttuessaan tulisi progressiivisen verotuksen piiriin. Työmarkkinatuen tasoa tulisi myös tarkistaa sen jälkeenjääneisyyden vuoksi.
Keski-Suomen Vasemmiston piirihallitus





















