ÄKS

Keski-Suomessakin varaudutaan maantievalaistuksen osittaisiin sammutuksiin talven aikana

02.12.2022 10:57

Mahdollisesta talven sähköpulasta johtuen Väylävirasto ja ELY-keskukset ovat varautuneet etukäteen siihen, että talven aikana voidaan joutua osittain sammuttamaan maanteiden valaistusta energian säästämiseksi. Liikenneturvallisuuden kannalta kriittisimmissä kohteissa mahdollisia sähkökatkoksia ei tulla toteuttamaan.

 

Väylävirasto on julkaissut asiasta oman tiedotteensa, jossa kerrotaan kattavasti säästökohteiden valintakriteereistä ja kertyvästä sähkönsäästöstä, mikäli katkaisuihin joudutaan talven aikana turvautumaan. Keski-Suomessa säästökohteita olisi lukuisia eri puolella maakuntaa.

– Vallitsevassa tilanteessa on tärkeää, että pakotetuilta kiertäviltä sähkökatkoilta vältyttäisiin. Tienpitäjänä haluamme olla mukana näissä talkoissa varautumalla sammuttaman valaistusta hallitusti, toteaa ylijohtaja Jukka Lehtinen Keski-Suomen ELY-keskuksesta.

– On kuitenkin syytä korostaa Keski-Suomessakin sitä, että mitään summamutikassa tehtäviä päätöksiä nämä eivät ole, vaan hyvin tarkkaan harkittuja. Esimerkiksi koulujen, päiväkotien, vilkkaiden risteysalueiden ja muiden vastaavien liikenneturvallisuuden kannalta kriittisten kohtien maantievalaistusta ei tultaisi katkaisemaan, projektipäällikkö Kai Tamppinen Keski-Suomen ELY-keskuksesta painottaa.

Viimeistään nyt jokaisen tiellä liikkujan on syytä varmistaa oma näkyvyytensä. Heijastin on hyvin halpa henkivakuutus ja pyörällä liikuttaessa valojen on oltava kunnossa niin edessä kuin takanakin. Autolla ajoon lähdettäessä on pidettävä huolta siitä, että ajovalot ovat puhtaat ja myös takavalot ovat kytkettyinä päälle.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy