Seuraavan kaupunginhallituksen esityslistan kiinnostavin kohta on ehdottomasti sote-uudistus. Aiheen uskotaan herättävän paljon keskustelua.
Kuntaliitto on teettänyt kuntakyselyn, johon talousjohtaja Matti Tuononen on laatinut vastauksen. Vastaus vaatii kuitenkin vielä hallituksen hyväksynnän.
– Sote-kustannusten tulisi laskea uudistuksen myötä, mutta nyt ne ovat nousemassa. Kustannuksille tulisi asettaa tavoitetasot, ja niissä olisi pysyä. Jos kustannukset on vaikka 4000 euroa asukasta kohden, niin sitten kuntayhtymälle annetaan 4000 euroa, ja sillä on pärjättävä. Pitäisi löytää ne parhaat toimintamallit ja soveltaa niitä joka kunnassa, Tuononen tilittää.
Tuononen muistuttaa, että Äänekoskella on tehty suuria säästöjä sote-kustannuksissa, jotka sote-uudistus nykymuodossaan pyyhkisi pois.
– Kunnat, jotka on vetänyt talouden ihan luilleen, maksavat sitten muiden kuntien pulleita budjetteja.
– Kannusteet ennaltaehkäisevää ja hyvinvointia edistävää toimintaa tukevan, vaikuttavan ja kustannustehokkaan palvelujärjestelmän aikaansaamiseksi tulee saada riittävän konkreettiseksi että niillä on todellista ohjausvaikutusta, lukee virallisessa vastauksessa.
Kaupunginhallitus käsittelee maanantaina 19.1. myös kaavoituksellisia asioita. Yhteensä neljä kaavaa on menossa seuraavan valtuuston hyväksyttäväksi. Kaupunginhallitus käsittelee myös Länsiportin alueelle kaavailtujen tonttien luovutusta senioriasumisen tarpeisiin. Ehdotuksen mukaan tonttivaraus on voimassa vuoden 2015 loppuun.






















