Club Painis aloitti syyskautensa yhdistämällä teatterin ja musiikin.
Klassikkoteatterin esitys Re-setting the headsest, eli Pulp Fiction 2 oli taas taattua Klassikkoteatteria. Parissa päivässä koottu esitys oli luonnosmainen ja hurmaavalla tavalla takelteleva. Lasse Forsgrenin esittämä flamingon kouluttaja Horsegren aloitti esityksen hieman psykedeelisellä puheella kovaäänisen äänenmuuntajan kautta. Sitä seurasi mahtipontinen, lähes saarnamainen stereo-puhe sellusta (engl. pulp.).
Mika Lahtisen hahmo Mustone, salakuloinen agentti esitti lakoniset monologin, jossa hallituksen leikkaukset yhdistyivät hersyvän huumorin keinoin terveyskeskuksesa tehtyyn operaatioon. Tiina Oksasen hahmolla Agentti 38,2 Suunnitelma-Elma oli vain pari repliikkiä, mutta Oksanen osasi tapansa mukaan valloittaa yleisönsä pelkällä olemuksellaan.
Tauolle mentäessä päässä soi kolmikon esittämä yksinkertaisen tarttuva hitti Pilvilinnan prinsessa.
Illan musiikillisesta annista vastasi viisihenkinen retkubluesrock-yhtye Slim Bean. Tämä Otto Liimataisen one-man-bandinä aloittanut porukka pisti Club Painisken svengaamaan. Bändin jäsenet ovat kukin mestareita lajissaan, mutta varsinkin Bad Birdien äänen mieletön lataus sai välillä haukkomaan henkeä. Meininki oli välillä niin villiä ja lennokasta, että oli fyysiseti vaikea olla tanssimatta.
Jos laittoi silmät kiinni pystyi kuvittelemaan itsensä johonkin epämääräiseen tönösaluunaan etelävaltioihin, jonka nurkassa tämä yhtye soittaa. Saluunassa leijailisi tuju tupakansavu, kädessäsi olisi hieman tahrainen lasi pontikkaa ja päälläsi parhaimmat farkkuhaalarisi. Kuunnellessasi Slim Beanin tujakkaa tuotantoa, ulkona odottaisi ruosteinen pick-up ja lemmikkialligaattorisi Hank.
Slim Bean svengasi kuin hirvi.
