ÄKS

Konginkangas saa oman baarin – entisen Killingin tiloissa tehdään jo remonttia

23.07.2024 11:51 (muokattu 23.07.2024 15:00)

Konginkankaalla ollaan kaivattu ravintolaa. Vuosikymmenet palvellut Killinki sulki ovensa marraskuussa ja taajama on ollut ilman koko kylän olohuonetta. Kesän taittuessa syksyyn avaa uusi ravintola ovensa pienen laajennuksen kera. 

 

Jani Mustalahti kertoo touhunneensa Konginkankaalla ”koko pienen ikänsä”. Nyt hän remontoi Konginkankaan kauppakeskuksessa entisen Killingin tiloja uuteen elämään. 

– Tavoitteena on avata syyskuun puolivälissä, viimeistään lokakuun alussa, Mustalahti sanoo.
Ensin on vuorossa remontti: taka-osan tila laajenee, kun väliseinää puretaan ja napataan varastosta lisää tilaa ravintolasalin käyttöön. 

– Kylällä ollaan jo kaipailtu ravintolaa, ja hetken pohdinnan jälkeen päätin tarttua toimeen. Isona apuna on sisareni Annukka, joka on tuttu Matilan Ankkurista ja Pasi Holappa tulee uusitun ravintolan tiskin taakse palvelemaan, Mustalahti kertoo. 

Tarkoituksena on rakentaa ravintolasta ”enemmän pubi-tyyppinen” paikka. 

– Ruokaa saa, mutta ensi alkuun emme lähde paistamaan pizzaa. Siivet, kana- ja nakkikori ovat varmasti listalla, Mustalahti pohtii. 

Aukioloajat tulevat olemaan laajat. 

– Palvelemme viitenä päivänä viikossa, säännöllisin aukioloajoin, Mustalahti sanoo. 

Työnimenä toimii Killinki vaan muuttuuko pubin nimi valmistuessaan. 

– Sitä pohdimme vielä, mutta olisi hienoa, jos perinteinen nimi jossain mielessä näkyisi. 

Onnea matkaan ja remonttiin!

EDIT: Muokattu viitteitä ravintola Killingin nimeen. 

Vastaa

  1. Jore sanoo:

    Aivan mahtavaa!
    Tsemppiä Janille!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy