ÄKS

Koohoo ei käyttänyt otto-oikeuttaan, myönsi lisämäärärahan Painotalon katsomoon sekä päiväkotiin. Ja Kirppulaa, siitä yksimielinen päätös.

04.03.2014 14:53 (muokattu 04.03.2014 18:36)
Järeitä päätöksiä koohoossa.
Case-Kirppula

 

Jo kolmannen kerran hallituspöytään päätynyt ja kerran valtuussakin käynyt Kirppulan alueen poistaminen  Suolahden-Sumiaisten vesiosuuskunnan toimialueesta äänestettiin tutulta kuulostavalla, yksimielisellä tuloksella 9 – 0. Näinhän siinä taas kävi. Hallitus äänesti kaupunginjohtajan esityksen vastaisesti, että alue poistetaan Suolahden-Sumiaisten vesiosuuskunnan toiminta-alueessa. Hallitus äänesti näin jo kertaalleen, mutta valtuustossa helmikuun 17. äänestettiin toisin ja asia päätyi taas hallituspöytään. Kirppula on jälleen tapetilla seuraavassa valtuustossa.

Kaupunginhallitus perustaa päätöksensä ympäristötarkastajan lausuntoon, jonka mukaan Kirppulan alueella jätevesien käsittely voidaan hoitaa kiinteistön omistajien toimesta kiinteistökohtaisesti kohtuullisin kustannuksin ilman vesihuolto-osuuskunnan toiminta-alueeseen kuulumista ja ilman ympäristön pilaantumisen vaaraa  ja siihen, että nykyisen vesihuoltolain 8 §:n mukaan kunta hyväksyy alueellaan toimivalle vesihuoltolaitokselle toiminta-alueen ja tarvittaessa muuttaa hyväksyttyä toiminta-aluetta. Toiminta-aluetta on siten mahdollista myös supistaa.

Otto-oikeutta ei käytetty

 

Esiopetuksen keskittäminen Teknologiakeskukseen eli Tekelle ei niinkään saanut tarvittavaa kannatusta hallituksessa. Kaupunginhallitus ei käyttänyt otto-oikeuttaan, joten kasvun ja oppimisen lautakunnan päätös jäi voimaan äänin  5 – 3, 1 tyhjä. Jari Halttunen, Jouni Sohlman ja Marke Tuominen olivat keskittämisen kannalla, Keijo Kainu äänesti tyhjää. Kari Kiiskinen, Leila Lindell, Tommi Lunttila, Merja Närhi ja Pentti Piilonen äänestivät lautakunnan päätöksen mukaisesti. Äänekosken taajaman varhaiskasvatuksen tilatarpeista tehtänee kokonaisselvitys samalla tavoin kuin on tehty kouluverkkoselvityskin. Kartoitetaan olemassa olevien tilojen kunto perusteellisesti ja laaditaan kokonaissuunnitelma, missä ja millaisissa tiloissa varhaiskasvatusta seuraavina vuosikymmeninä järjestetään.

Kolmen miljoonan päiväkoti

 

Suolahteen Katvelan päiväkodin viereen rakennettava päiväkoti nytkähti eteenpäin. Seisahduksissa ollut hanke sai 121 000 euron lisämäärärahan, ja nyt kustannusarvio on pytingille 2 921 000 euroa.

Suolahden alueen päivähoitotarpeen tilahuolet helpottuvat kun rakennus valmistuu.  Neljä lapsiryhmää toimii väliaikaisissa tiloissa. Toiminta näissä tiloissa ei täytä päivähoidolle asetettuja tilavaateita ja vaatii lisäresursseja, jotta lasten turvallisuus voidaan taata päivähoidon aikana. Selvityksessä arvioitiin, että tarvetta on noin 50 kokopäivähoitopaikalle ja lisäksi esikoululaisille, joiden määrä vaihtelee vuosittain 20-30 lapseen.

Painotalolle penkit?

 

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2014 lisätalousarvioon varataan vapaa-aikalautakunnalle 170 000 euroa Painotalon uuden katsomon hankintaan.

Vastaa

  1. Hannu Penttinen sanoo:

    Mikään ei ole mahdotonta, päätöksiä – ja hyvin positiivisia! Vielä kun aletaan tekemään ne ilman turhia äänestyksiä, niin johan voi alkaa peruskoskelainen hyppiä tasajalkaa.

    1. Pienet piirit sanoo:

      Hannu, missäs päiväkodissa vaimosi onkaan töissä 😉

  2. Nykanen by Capone sanoo:

    Hyvä juttu ! Jos tarjotaan esimerkiksi vanhaa,käytettyä kännykkää, mikä toimii muuten mutta soittaa ei voi ( toki korjauksella voi saada kuntoon) Ja hinta olisi 120 euroa. Vastaavan uuden saat hintaan 170 euroa. Kumman ottaisit ?
    Täysin verrattavissa painotalon katsomon hankintaan. Nyt koko kulttuuriväki seuraamaan valtuuston seuraavaa kokousta. Siellä katsomoasia saa lopullisen päätöksen !

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy