ÄKS

Koohoolla pitkä lista maantaina: on Kirppulaa, katsomoa ja eskareita ja paljon muuta

28.02.2014 12:30 (muokattu 28.02.2014 12:31)
Kuvasta puuttuu kolme koohoon jäsentä.
Kaupunginhallituksen esityslista on tavattoman pitkä. Se enteilee paljon päätettävää ja pitkää kokousta. Listalta löytyy niin Kirppulan vesiosuuskunta-asiaa, Painotalon katsomoa, kaavoituskatsausta, maankäyttö- ja elinvoima- ja ympäristöohjelmaa, päiväkodin hankesuunnitelmaa sekä siirtolapuutarhatontteja. Tässä vain osa 30 pykälää käsittävän esityslistan aiheesta.

 

Esikouluopetuksen keskittäminen Teknologiakeskukseen on myös hallituksen listalla. Kaupunginjohtaja ehdottaa keskiviikkona kokoontuneen kasvun- ja oppimisen lautakunnan ehdotuksen vastaisesti, että kaupunginhallitus käyttäisi otto-oikeuttaan tässä lautakunnan käsittelemässä asiassa. Lautakunta taasen ehdottaa kaupunginhallitukselle, että Äänekosken taajaman varhaiskasvatuksen tilatarpeista tehdään kokonaisselvitys samalla tavoin kuin on tehty kouluverkkoselvityskin. Kartoitetaan olemassa olevien tilojen kunto perusteellisesti ja laaditaan kokonaissuunnitelma, missä ja millaisissa tiloissa varhaiskasvatusta seuraavina vuosikymmeninä järjestetään.

Äksässä aiemmin: Eskareiden keskittäminen Tekelle karahti kiville lautakunnassa.

Valtuustoaloitetteet

 

Vasemmistoliiton valtuustoaloitteessa vaaditaan viranhaltijapäätökset julkiseksi. Aloitteessa esitetään, että päätökset tulisi löytyä helposti myös kunnan internetsivulta. Aloitteessa toivotaan yhteisten asioiden päättämisen eli veroeurojen ja resurssien käytön tulevan näkyväksi päätöksiä tehdessä.

Reilusti puolet valtuutetuista on allekirjoittanut esityksen, jolla kaupungin johtavat viranhaltijat lähtevät kaupunginjohtajan  johdolla hakemaan Äänekoskea EU:n uudella seitsenvuotisella rakennerahastokaudella korkeamman investointien yritystukitason alueeksi.

Kaupunginhallituksen lista kokonaisuudessaan tässä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy