ÄKS

Medialiitto kannattaa kilpailuneutraalia mediatukea journalismille

28.04.2020 17:16
Koronavirus puristaa myös sanomalehtiä tiukalle, sillä mainostulot ovat romahtaneet.
Journalismi rahoitetaan suureksi osaksi mainonnalla – ÄKS kokonaan sillä. Koronakriisi on vähentänyt mainontaa, kun toimialoja on suljettu ja yleinen aktiviteetti on hiipunut.

Yksityistä media-alaa edustava Medialiitto pitää selvityshenkilö Elina Grundströmin ehdotusta tukea journalismia tavoitteeltaan tarpeellisena ja perusteltuna. Tuen pitäisi liiton mukaan olla valikoimatonta, jotta se pitää journalismin riippumattomana ja kohtelee yrityksiä kilpailuneutraalisti.

– Pienten harkinnanvaraisten ja hankalasti jaettavien hanketukien sijaan odotamme hallitukselta merkittävää valikoimatonta tukea koko alalle. Jos ihmiset eivät saa luottamistaan medioista oikeaa tietoa, yhteiskunnan toiminta häiriintyy. Siihen meillä ei ole varaa, toteaa Medialiiton toimitusjohtaja Jukka Holmberg.

Journalismi rahoitetaan suureksi osaksi mainonnalla. Koronakriisi on vähentänyt mainontaa, kun toimialoja on suljettu ja yleinen aktiviteetti on hiipunut. Mediayritykset ennakoivat Medialiiton jäsenkyselyn mukaan noin 50 prosentin mainostulojen menetystä vuoden toisella neljänneksellä. Korona-aikana lisääntynyt median kulutus ei näy kasvuna tilaustuloissa.

– Mediayritykset eivät voi laittaa ovea kiinni ja kaikkia työntekijöitä lomautetuiksi. Grundströmin ehdottama kuluttajamyynnin arvoon perustuva korona-ajan tuki on kannatettava. Sen ohella tarvitaan myös mediamyynnin menetyksiin perustuva tuki, jotta tuki auttaa koko journalismin kenttää, Holmberg huomauttaa.

Ruotsissa koronakriisin perusteella maksetaan uutta mediatukea noin 18 miljoonaa euroa ja Tanskassa noin 24 miljoonaa euroa kolmen kuukauden ajalta. Muissa Pohjoismaissa on pysyvä mediatukijärjestelmä, jossa tukien määrä on tänä vuonna koronakorotusten jälkeen 50–105 miljoonaa euroa. Suomessa vähemmistökielisen uutistoiminnan ja kulttuurilehtien tuki ovat yhteensä 1,3 miljoonaa euroa vuodessa. 

– Vaikka on positiivista, että ehdotetun väliaikaisen tuen lisäksi ryhdytään valmistelemaan pysyvämpää mediatukijärjestelmää, voi aika loppua kesken etenkin monelta pieneltä toimijalta. Avoin yhteiskunta ei toimi ilman elinvoimasta riippumatonta mediaa, joten toivomme erittäin ripeää valmistelua, Holmberg toteaa.

Medialiitto pitää myönteisenä, että liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka lupaa kotimaista media-alaa tukevia toimia sekä globaalien alustayhtiöiden verottamiseksi että lehtien jakelun turvaamiseksi.

Vastaa

  1. Pravda sanoo:

    Onhan meillä jo Yle. Eiköhän valtiovallan talutusnuoraan riitä vain yksi isännän takamusta haisteleva puudeli. Tottakai Vasemmalta riittää rahaa seinästä jaettavaksi.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy