ÄKS

Mielipide: Ei tuulivoimaa Liimattalaan

17.05.2022 22:07
Kuvituskuva.

Liimattalaan mahdollinen tuulivoiman sijoitus puhuttelee konginkankaalaisia. Itse en vastusta uusiutuvaa energiaa kuten tuulivoimaa, mutta tässä Liimattalan tapauksessa vastustan. Paikka on väärä, sillä se on liian lähellä asutusaluetta.

Haitat voivat olla mm. meluhaitta ja pohjaveden pilaantuminen.
Kuntalaisia pitää kuunnella. Kysely tuulivoimasta tehtiin ja 82,4% Konginkankaalaisista vastusti tuulivoimaa.
Ilidio Flores, kaupunginvaltuutettu, vasemmistoliitto

Vastaa käyttäjälle Pentti SalminenPeruuta vastaus

  1. Pentti Salminen sanoo:

    Pieni tarkennus. 82,4 % kyselyyn vastanneista vastusti. Aiheen paloarkuuden vuoksi en kritisoi tehtyä ”tutkimusta” ja sen markkinointia tieteellisyyden kriteerit täyttävänä tutkimuksena.

    Kun ilmeisesti suurin osa nykyisistä valtuutetuista ilmoitti ennen vaaleja vastustavansa Liimattalaan kaavailtuja myllyjä, se on varmaankin mittaamattakin myös nykyisen valtuuston tahto.
    Uuden tunnemyrskyn nostattaneen kaupunginhallituksen lausunnon viemistä valtuuston punnittavaksi en pidä viisaana, vaikka lausunnon kokonaisuusjärkevyydestä voidaankin olla eri mieltä.

    Demokratia tuottaa huonoja hyviä päätöksiä. Se on siis perin inhimillinen järjestelmä. Ja se pitää hyväksyä. Demokratiaan kuuluu myös useinpien tehtyjen päätösten muuttamismahdollisuus. Eli tulevat valtuustot voivat muuttaa nyt otetun kannan, mikäli katsovat sen aikanaan järkeväksi
    Onkin aika rauhottua ja sopeutua.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy