Nelostien liikenne Äänekosken kohdalla on yli 10 000 ajoneuvoa vuorokaudessa (Keskisuomalainen 6/23), siitä reilut 10 % on raskasta liikennettä. Pendelöintiliikenne on nykyisin sekä sisään, että ulos tuhannen suuruusluokkaa. Valitettavasti niin päin, että enemmän asutaan muualla ja käydään täällä töissä, kuin toisin päin.
Kotakennään sillan yli menee siis päivittäin varovaisestikin arvioiden reilut 5000 ajoneuvoa, joihin ”Kaupungin esittämä” otsikon mukainen kysymys kohdistuu. Mitä edellytyksiä kulkijoilla on tehdä päätöstä ajanko ohi vai panenko vilkun oikealle sillan jälkeen ja käännyn Kotakennäälle tai jopa kaupungin keskustaankin.
”Miksi kääntyisin päätöksen” tekeminen on mielestämme erittäin vaikeaa. Ehdotammekin, että kaupungin asukkaat ja varsinkin kuntavaaliehdokkaat, ”auttaisivat asiassa autoilijoita”. Voisi miettiä ja listata syitä ”miksi kääntyä”. Jos kuitenkin, jostain syystä käy niin, että ei löydykään riittävästi perusteluja keskustaan poikkeamiselle. Silloin kannattaa pohtia , mitä meillä Äänekoskella pitäisi tehdä entistä paremmin, että saataisiin yhä isompi osa nelostien kulkijoita vierailemaan keskustassa käyttämässä palveluitamme. Tarvitaan konkreettisia tekoja, pelkkä pyytäminen ja toivominen ei riitä.
Uskomme, että listasta löytyisi hyviä keinoja vaikuttaa myöskin kaupunkimme selkeästi suurimman ongelman ratkaisemiseen, eli asukasmäärän negatiivisen kehityksen pysäyttämiseen.
Kassius Kinnunen, kuntavaaliehdokas (Kok, sitoutumaton)
Jorma Kiviranta kaupunginvaltuuston jäsen, kuntavaaliehdokas (Kok)