ÄKS

Mielipide Juho Kautto: Kappale kauneinta Suomea

17.03.2015 09:44
Juho Kautto tavoittelee Vasemmistoliiton varapuheenjohtajuutta. Valinta ratkeaa lauantaina 11.6.
Joskus pitää käydä kaukana, jotta näkisi lähelle. Näin on joku viisas aikoinaan sanonut ja se pitää kohdallani täydellisesti paikkaansa.

 

Ääneseudulla on viime vuosina koettu kovia. Teollisia työpaikkoja on hävinnyt rankalla kädellä ja työttömyysaste on maakunnan ja koko Suomen kärkeä. Liiketiloja on tyhjillään ja vuosia on ollut ”maailmanlopun meininki” aistittavissa ihmisten ilmeiltä. Tämä ei ole ihme, sillä niin kovien rakennemuutosten edessä seutukunta on ollut.

Äänekoskelle tulossa oleva biotuotetehdas antaa uskoa koko seutukunnalle kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Tehdas itsessään, sekä välillisten vaikutusten kautta tuo leivän tuhansiin perheisiin maakunnassa. Tehtaan ympärille tulevaisuudessa rakennettavat jatkojalostuslaitokset tuovat myös uusia teollisuustyöpaikkoja Äänekoskelle. Itseäni ilahduttaa myös yrittäjien positiivinen asenne seutukunnan tulevaisuuteen. Yrittäjien tulevaisuuden usko on avainasemassa alueen menestymisen kannalta.

Ääneseutu on mielestäni Suomen kauneinta seutua. Olen oppinut arvostamaan koko Keski-Suomen luontoa toisella tavalla, kun olen sitä katsonut ruuhkasuomesta käsin. Täällä on satoja kilometrejä rantaviivaa ja ulkoilumahdollisuudet aivan käden ulottuvilla. Samoin monet palvelut ovat hyvin kohtuuhintaisia kun niitä vertaa eteläiseen Suomeen. Paljon on vielä toki tehtävää ja mahdollisuuksia on lukemattomia. Erityisesti matkailun parissa ja vesistön hyödyntämisessä on potentiaalia. Ääneseudulla on kaikki eväät menestykseen, kun käärimme hihat ja alamme töihin ja uskomme tekemisiimme.

Meillä kansanedustajaehdokkailla on erilaiset arvomaailmat monessa asiassa. Tämä on luonnollista, sillä kaikki olemme erilaisista lähtökohdista. Näiden arvojen pohjilta hoidetaan koko Suomen asioita. Erilaisista poliittisista näkemyksistä huolimatta olen varma, että jokainen meistä ajaa seutukunnan kehittymisen etua, mikäli eduskuntaan valituksi tulee.

Juho Kautto
työehtosihteeri
kansanedustajaehdokas (vas.)
Äänekoski

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy