Mikko Niskasen ohjaama elokuva Käpy selän alla oli jättipotti. Tänään, 22.lokakuuta elokuva viettää 50-vuotisjuhlaansa. Mitä Kristiina Halkola ja Eero Melasniemi miettivät puoli vuosisataa ensi-illan jälkeen? ÄKS kävi kysymässä.
Näyttelijät Kristiina Halkola ja Eero Melasniemi arvostavat korkealle Mikko Niskaselta saatua oppia ja perintöä suomalaiselle elokuvalle. Käpy selän alla -elokuvaa lähdettiin tekemään heppoisin eväin, silti lopputulos on yhtä helmeä. Mikko oli mestari ilmaisun aitouden etsimisessä.
Siitä on 50 vuotta, kun Käpy selän alla sai ensi-iltansa. Elokuvasta koko kansan tietoisuuteen pongahtaneet Kristiina Halkola, 71 ja Eero Melasniemi, 74, hämmästelevät ajan nopeaa juoksua viehättävän kotinsa keittiössä.
– Venyvät ja paukkuvat vuodet ovat kuin kumia, mutta 50 vuotta on kieltämättä pitkä aika. Ennen sai tekemällä energiaa, mutta nykyään huomaa, ettei loputtomiin jaksa touhuta, Eero Melasniemi pohtii vuosikymmenten kulumista ja ikääntymistä.
Mikko Niskanen on vaikuttanut pariskunnan elämään voimakkaasti. Heidän nimensä kirjoitettiin historiaan Mikon tekemien elokuvien kautta. Käpy on siinä mielessä erikoinen elokuva, että se on säilynyt mielessä sukupolvesta toiseen. Klassikon lisäksi voidaan puhua myös kulttielokuvasta.
– Kävimme kesällä Tukholman risteilyllä. Jo raitiovaunupysäkiltä saakka ihmiset kävivät tervehtimässä ja kiittelipä joku Kävyn tärkeästä vaikutuksesta nuoruuden vuosiinsa, Kristiina Halkola sanoo.
Kristiina Halkolasta ja Eero Melasniemestä tuli pariskunta Käpy selän alla -elokuvan kuvausten aikaan.
PYÖRITYS ALKOI lokakuun 21. päivä vuonna 1966, kun nuoret, toukokuussa teatterikoulusta valmistunut Melasniemi ja vielä teatterikorkeassa opiskeleva Halkola, astelivat Käpy selän alla –elokuvan ensi-iltaan. Se oli meille molemmille ensimmäinen pitkä elokuva, Melasniemelle ensimmäinen esiintyminen valkokankaalla.
– Mikon ohjauksessa saimme vielä molemmat tehdä elokuvat sen jälkeenkin. Käpy on merkittävä siinä mielessä, että se merkitsi 60-luvun sukupolvelle suunnattomasti, Halkola sanoo.
Millaista roolia Mikko halusi pitää ohjauksessa päällimmäisenä, vaikutti pariskunnan kehittymiseen näyttelijöinä.
– Väliin Mikko oli rooleissaan ja ohjauksissaan kuin täysi taata Sillanpää, ja välillä riehakas nuori kakara. Ensimmäisen elokuvatyön kokemukseksi Käpy oli todellinen korkeakoulu, sillä opin elokuvan teosta silloin melkein kaiken, Melasniemi linjaa.
Koko kuvausprosessi kesti vain neljä viikkoa. Puulaveden maisemissa, pienessä mökissä vietetty jakso, sekä pitkät kuvaussessiot opettivat paljon. Mökkiin ahtautuivat Mikon kanssa elokuvan nuoret pääosanäyttelijät, Halkolan ja Melasniemen lisäksi, Pekka Autiovuori ja Kirsti Wallasvaara.
– En ole koskaan sen jälkeen ollut mukana tuotannossa, jossa ydinporukka on viettänyt kaiken aikansa yhdessä. Mikolla ei ollut mitään sitä vastaan, että me vietimme aikaa hänen kanssaan, Halkola sanoo.
– Oli tärkeää, että Mikko oli itse vanhempi (37-vuotias) ja kokeneempi. Myös Moskovan elokuvakoulusta saatu oppi vaikutti selvästi. Oliko hänellä myös pientä kaunaa tai näpäyttämisen tarvetta suomalaista elokuvaa kohtaan? Mikko halusi miellyttää, sillä hän oli ollut tekemässä elokuvia vanhojen suomalaisten mestareiden opissa. Hän oli oivaltanut Moskovan elokuvakoulussa jotain, joka ei kuulunut suomalaisen filmin perinteeseen, ja halusi tuoda sitä julki. Tyyli tuli eurooppalaisessa elokuvassa pinnalle vasta myöhemmin. Mikolla oli käsitys, että kamera on aineeton. ”Älkää tulko minulle selittämään, miten elokuvia tehdään.” Näin hän viestitti suoraan ja elokuviensa kautta, Melasniemi pohtii.
KÄPY SELÄN ALLA syntyi tahdosta elokuvan tekemiseen paikan päällä ja hetkessä. Tekemiseen valmistauduttiin, vaikka eväät olivat heppoiset, käsikirjoitusta oli vain parikymmentä liuskaa.
– Mikko kuunteli meitä antennit pystyssä. Nuori, jonka yleisö oli oppinut näkemään elokuvissa, oli sellainen, että nelikymppiselle näyttelijälle laitettiin kypärä päähän ja sanottiin, että ole nyt prätkäpoika. Ja sitten mentiin rokkia, Melasniemi muistelee.
Ennen Käpyä oli nuorista kertovia elokuvia tehty aikuisten näkemänä ja kirjoittamana. Esimerkiksi Kuriton sukupolvi –elokuvan, jossa nuorta näyttelemään laitettiin 49-vuotias Tauno Palo.
Käsikirjoitus Käpyyn lähti Marja-Leena Mikkolan kirjasta Tyttö kuin kitara.
– Ei siitä paljon jäänyt jäljelle. Juoni muotoutui sellaiseksi, että neljä kaupunkilaisnuorta, jotka eivät edes kunnolla tunne toisiaan, lähtevät telttailemaan täysin vieraaseen ympäristöön. Mikko ei pitänyt tiukasti kiinni alkuperäisestä käsikirjoituksesta, jollain tasolla ehkä, sillä olihan hän iskenyt kiinni siihen hommaan, Melasniemi kertoo.
MIKON MERKITYS on suuri. Hänen tapansa ohjata on varsin originelliksi kuvattu.
– Juuri aitouden etsimisessä Mikko oli mestari. Hän ei halunnut elokuviinsa mitään teatterilavailmaisua. Ilmaisun piti olla totta. Sen piti olla ajateltua ja tunnettu oikein. Siinä hän oli hyvin tarkkasilmäinen ja –korvainen. Mikko oli epäverbaalinen, eikä sanonut oikeastaan yhtään mitään. Hän mölisi ja mumisi, ja jotenkin vain oppi haistamaan missä mennään. Emme kokeneet tätä hankalana sen jälkeen kun opimme lukemaan häntä. Mikko jätti vastuun näyttelijälle, ja kohtausta tehtiin niin kauan, että siitä tuli hyvä, Halkola muistelee.
– Hän saattoi ottaa olkapäästä kiinni, laittaa päänsä kallelleen ja suhista jotain huultensa välistä ja osoittaa sormellaan horisonttiin. Lopulta hän sanoi, että ”kyllä sä tiedät”, ja jotenkin kummallisesti sitä sitten tiesikin, Melasniemi sanoo.
– Pekka Autiovuori väitti, ettei Mikko tekee sen tahallaan, eikä sano yhtään sanaa, ettei jäisi kiinni sanomisistaan. Siirsi vastuuta tyylikkäästi meille, Halkola nauraa.
Mikko ja kuvaajakonkari Esko Nevalainen tositoimissa Kävyn kuvauksissa Puulaveden maisemissa kesällä -66.
ELOKUVAN KUVASI konkari Esko Nevalainen. Hän tiesi sääasiat, valaistuksen ja äänitysmahdollisuudet. Halkola ja Melasniemi saivat oppia myös Nevalaiselta, ja tajusivat, mihin tämä tiukoilla rajoillaan pyrki. Elokuvan tyyli syntyi siitä, ettei se ollut kahlehdittu sääntöihin.
– Mikko vei kameran sinne mistä näkyi mitä näyttelijä ajattelee. Hän ei välittänyt suojaviivoista ja valoklaffeista tai siitä, oliko edellinen kuva päättynyt siihen oliko aurinko pilvessä vai loistiko se täydeltä terältä. Mikko ei aina välittänyt Eskon toiveista, ja opimme huomaamaan, milloin hän laiminlyö kuvaajan asettamia rajoja. Monta kohtausta pelastettiin leikkaaja Juho Gartzin pöydällä. Gartz oli nouseva nero, täysin ennakkoluuloton ja viitseliäs kuin vain olla voi. Näiden kolmen mestarin yhteistyön puristuksessa oli kiva olla, Melasniemi muistelee.
– Mikolle kunnia ja kiitos siitä, että hän vaati oikeaa ja aitoa ja totuudellista näyttelemistä. Siinä tunsi olevansa tärkeä. Mikko pisti koko koneiston toimimaan sillä tavalla, että se palveli näyttelijää. Jos ilmaisu oli onnistunut, mutta äänitys huono, niin Mikko paskat veisasi. Se oli äänimiehen ongelma. Teknisen homman takia ei kohtausta laitettu uusiksi, jos ilmaisu oli kohdallaan, Halkola sanoo.
MIKKO LÖYSI Halkolan pääosaan Ylioppilasteatterin kabareesta. Mikko tuumasi, että tämän naisen hän haluaa tulevaisuudessa elokuvaansa ja juuri kuullun laulun myös. Kristiinan tulkitsema Laulu rakastamisen vaikeudesta onkin elokuvan alkumusiikki. Eeroa Mikko etsi kuin neulaa heinäsuovasta. Mikolle ei kelvannut kukaan muu, ongelma oli suuri, sillä hän ei tiennyt kuka Eero oli ja mistä etsiä.
– Kurssitoverini ehdottivat minua Mikolle. Hän ei halunnut enää ketään nähtäväksi, ja oli jo vaipunut asiassa pieneen epätoivoon. Sain tietää, että Mikko suostuu katsomaan minua. Menin FJ-Filmin toimistoon ja Mikko räväytti silmänsä selälleen. Hän kääntyi tuottajien puoleen ja sanoi, että tätä miestä olen etsinyt. Minulle hän painotti, etten saa muuttaa itsessäni mitään. Elokuvassa olen samoissa hynttyissä mitä päälläni sattui haastattelutilanteessa olemaan, Melasniemi kertaa.
”Näyttelijöinäkin Kävyn nuoret olivat vielä puoliamatöörejä, lupaavia kokelaita tosin. Ammattinäyttelijöiden ottaminen olisi ollut turvallisempaa. Mutta saisinko ketään ammattikoulutuksen saanutta näyttelijää uskomaan siihen kamerailmaisuun, johon pyrin?” Mikko Niskanen kirjassa Vaikea rooli
KOHTAUS, JOSSA Kristiina tanssii järvessä on yksi elokuvan helmistä. Käsikirjoitukseen oli kirjoitettu laulu, joka kuvataan vedessä. Täysin improvisaatioon perustunut heittäytyminen yllätti jopa ohjaajan.
– En suostunut olemaan alasti, mutta pikkuhousuissa kyllä. Kameramiehet, äänimiehet, Mikko eikä kukaan tiennyt mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Mä vain rupesin tekemään. Rantaan oli rakennettu rata, ja tiesin, mitkä oli mun liikkumarajat. Ajattelin, että koittakaa pysyä perässä, Halkola muistelee.
Kyseinen kohtaus jätti leimansa. Seuraavaan elokuvaan Kristiina lähti mukaan sillä ehdolla, että vaatteet pysyvät visusti päällä.
– Kun sillä tavalla syöksähtelee pikkuhousuissaan järveen, niin leimahan siitä jää. Sain taistella pitkään seksistisen leiman hävittämiseksi, sillä ihmiset olettivat, että olen alaston näyttelijä. Lapualaismorsiamessa en suostunut riisuuntumaan edes lemmenkohtaukseen, Halkola nauraa.
”Kristiina istuu sadan metrin päässä rannasta. Minä rakennutan rannalle radan, ja otan kameraharjoitukset tekniikkaa varten. Tanssin vaatteet päällä vedessä ja yritän tapailla Kristiinan repliikkejä. Mitatkaa tähän, Kristiina tanssii tässä noin kolmen metrin päässä kamerasta. Huudan sen niin kovaa, että se kuuluu mäelle. Käsken valmistautumaan kuvaukseen. Silloin Kristiina huutaa mäeltä – sitä huutoa minä aina muistan ja ihailen: – Mikko onko siellä kaikki valmista, nyt minä tulen! Ja niin hän tuli, ja siinä hän oli. Kristiinan tanssi vedessä on elokuvan voimakkaimpia kohtauksia. Ei vain kävyn, vaan minkä tahansa elokuvan.” Mikko Niskanen, Vaikea rooli
Eero Melasniemi, Kristiina Halkola, Kirsti Wallasvaara ja Pekka Autioniemi eli Santtu, Riitta, Leena ja Timo telttaretkellä.
ELOKUVA OLI jättipotti. Se keräsi elokuviin ennätykselliset 700 000 katsojaa. Se on myyty 13 eri maahan. Se kahmi kuusi Jussi-patsasta. Olisiko 24-vuotias Eero ja 21-vuotias Kristiina uskoneet moiseen menestykseen?
– Ei meillä sitä vastaan mitään ollut, että elokuvasta pidettiin ja pidetään yhä. Käpy oli juonellisesti niin avoin, että olimme paineessa tyydyttääkö se kaikkia. Myös epätavallisen rosoinen tyylilaji piti jännityksessä. Tiedettiin, että elokuva löytää oman yleisönsä. Tällaista suosiota ei ollut tapahtunut millekään muulle kotimaiselle elokuvalle suhteellisen pitkään aikaan. 11 vuotta aiemmin tehty Tuntematon sotilas oli niin erilainen hanke, ettei sitä senkään suosioon voinut peilata, Melasniemi miettii.
Jussi-patsaita ei takan reunalla Käpy selän alla –elokuvasta ole. Pääosan näyttelijät eivät arvostettua kunniaa työstään saaneet. Sen sijaan ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus, kuvaus, tuotanto, musiikki ja sivuosan näyttelijä sai tavoitellun patsaat itselleen. Mikko sekä leikkaaja Gartz saivat lisäksi 25 000 markan valtionpalkinnon tehdystä työstä.
– Sen verran se harmitti, että kun Filmi-Auran puheenjohtaja Paula Talaskivi muutaman vuoden päästä soitti, ja pyysi jussijuhlaan Kuuma kissa? -elokuvan roolista, sanoin, että pitäkää Jussinne. En ottanut palkintoa vastaan, sillä minusta Jussit oli monena vuonna jaettu niin kummallisin perustein. Meille ilmoitettiin jonkinasteisena anteeksipyyntönä, että haluttiin katsoa osaako meistä kukaan näytellä, Melasniemi muistelee harmistustaan.
Halkola sai Jussin Mikon ohjaamasta Lapualaismorsian –elokuvasta vuonna 1967. Melasniemi näytteli pääosaa Asfalttilampaat –elokuvassa vuonna 1968. Näitä kolmea, peräkkäisinä vuosina tehtyjä elokuvia voidaan mieltää trilogiaksi.
MITÄ MIKKO opetti? Sen, että näytteleminen ei ole tekemisen kautta tuntemista, vaan on suggeroitava itsensä syvälle roolihahmon sisään.
– Luulen, että Mikko vahvisti sen, mikä oli meidän sukupolven keskuudessa oli jo jollain tasolla tiedossa. Se vanha teatterikoulu jonka opetus oli käyttökelpoista jossain määrin, oli useimmissa tilanteissa tahattoman humoristista. Televisioteatterissa sipsuteltiin miekkailemaan korkokengissä ja pitsit hihansuissa. Mikko opetti aivan uutta ajattelua, joka tuli teatteriin vasta paljon elokuvan jälkeen. Mikko ei sietänyt teatraalista esiintymistä. Toisaalta hän itse oli joskus kameran edessä niin saatanan pateettinen. Surmanluodeissa Mikko oli jotain muuta, hän oli aivan loistava, Melasniemi sanoo.
Halkola ja Melasniemi kävivät pari vuotta sitten katsomassa digitaaliseksi restauroitua Käpy selän alla elokuvaa.
– Eipä sitä olla täällä kotona olohuoneen sohvalta käsin katsottu. Minusta se on tosi hyvä elokuva! Kun sen näki pitkästä aikaa, tulin häkeltyneeksi siitä, että tempo on niin hidas. Silloin kun se ilmestyi, se oli aivan järjettömän nopea, kun kamera kulkee ja leikkaus on lennokasta. Voin edelleen sanoa, että se on moderni elokuva. Ilmaisu on aitoa, ja me oltiin hemmetin hyviä. Siitä kiitos Mikolle, Halkola kuittaa.
Arvostus?
– Mitä silloin oli kokevinaan, näkevinään ja oppivinaan, ne pitävät yhä paikkaansa. Mikolta ei oppinut mitään paskaa, eikä häneltä opittua ole pitänyt myöhemmin tarkistaa tai päivittää, Melasniemi sanoo.
– Mikkoa oppi arvostamaan vasta sen jälkeen, kun törmäsi toisenlaisiin tilanteisiin. Mikko oli hellyttävä ja humoristinen hahmo. Se on mentaliteettikysymys, sillä eivät kaikki häntä ymmärtäneet. Mikko oli aivan rakastettava hullu. Mitä enemmän on ollut tekemisessä erilaisten ohjaajien kanssa, sitä korkeammalle Mikko nousee. Kunnioitan häntä aina, Halkola sanoo vakavana.
Kommentti Harri Ahokas, Suomen elokuvasäätiö:
”Mikko Niskanen on ilman epäilyksiä yksi tärkeimmistä suomalaisista elokuvantekijöistä kautta aikojen eikä koko maailmassa ole toista hänenkaltaistaan tekijää. Niskasen koko tuotanto on vahvasti ankkuroitu ympäröivään todellisuuteen ja muuttuvaan maailmaan ja aikaan. Herkkävaistoisena taitelijana Mikko Niskanen tunnisti ne suuret yhteiskunnalliset muutokset, jotka Suomessa lähtivät liikkeelle erityisesti 1960-luvulla.
Ohjaajan kokema ja tunnistama välittyi – ja välittyy nyt ja tulevaisuudessa – elokuvan kielen kautta katsojille. Kaksi ensimmäistä elokuvaa, Pojat ja Sissit kertoivat sota-ajan vaikutuksesta ihmisen mieleen Paavo Rintalan romaanien pohjalta. 60-luvun loppupuolen trilogia Käpy selän alla, Lapualaismorsian ja Asfalttilampaat tavoitti sen muutoksen hengen, joka alkoi ravistella koko Suomea ja erityisesti sen nuorisoa, suuria sodan jälkeen syntyneitä ikäluokkia. Elokuvat sijoittuvat kaupunkiin ja Niskasen taustasta huolimatta hän pystyi pääsemään syvemmälle kuin ketkään muut sen ajan tekijät. Sen voimme todistaa, kun katsomme näitä elokuvia.”
Muista katsoa Yle teema, lauantai 22.10. Teemalauantai Käpy selän alla 50 vuotta. Elokuvan 50-vuotispäivää juhlitaan uuden HD-kopion ensiesityksellä televisiossa
klo 21.28 Krista Kosonen esittelee elokuvan Käpy selän alla
klo 21.38 Käpy selän alla
23.02 tv-arkiston vieraana Kävyn tähdet
TEKSTI MARJO STEFFANSSON
KUVAT MAX STEFFANSSON, JORMA NISKASEN JA FJ-FILMIN ARKISTOT
Asfalttilampaiden elokuvajuhliste vuodelta 1968
Lapualaismorsiamen elokuvajuliste vuodelta
