ÄKS

Palaako henkilöliikenne takaisin Äänekosken raiteille? Suomen Lähijunat näkee asiassa potentiaalia

30.11.2023 15:48 (muokattu 30.11.2023 19:40)

VR Group Oyj on myynyt 11 Sm2-junayksikköä Suomen Lähijunat Oy:lle. On väläytetty henkilöliikenteen palaamisesta raiteille välillä Äänekoski-Jyväskylä-Muurame. 

 

Myyntisopimus allekirjoitettiin syyskuussa 2022 ja kauppa on nyt viimeistelty. VR ilmoitti marraskuun aikana asettavansa myyntiin myös ylimääräisiä liikennekelpoisia dieselvetureitaan. Yhtiö  edistää kilpailua raideliikenteessä ja olla mukana kasvattamassa asiakaslähtöistä, kestävää ja kilpailuun perustuvaa raidemarkkinaa, kertoo VR lähettämässään tiedotteessa.

– Täyden modernisoinnin läpikäyvien junien avulla tulemme tarjoamaan säännöllistä lähijunaliikennettä kustannustehokkaasti ympäri Suomen, missä sitä ei ole aiemmin ollut saatavilla, sanoo Lähijunat Oy:n toimitusjohtaja Antero Alku tiedotteessa.

Suomen Lähijunat Oy:n  mukaan säännölliselle lähijunaliikenteelle on potentiaalia välillä Äänekoski–Jyväskylä–Muurame. Äänekosken kohdalla vaaditaan ensin infralle lisäyksiä.

Kaupan kohteena olevat yksitoista Sm2-junaa, jotka on valmistettu vuosina 1975–1981, siirtyvät nyt VR:n Hyvinkään varikolta Suomen Lähijunat Oy:n haltuun.

– VR kannattaa alueellisen ostoliikenteen järjestämistä työssäkäyntialueittain, sekä sen järjestämisoikeuden antamista kaupungeille ja alueille. Alueellisen ostoliikenteen lisääminen ja kilpailuttaminen on nopein tapa edistää kilpailua henkilöjunaliikenteessä – sekä kasvattaa raidemarkkinaa ja ympäristöystävällisen raideliikenteen osuutta liikkumismuotona. Suomen Lähijunat Oy:lla on hieno tavoite alueellisen lähijunaliikenteen lisäämiseksi ja joukkoliikenteen suosion parantamiseksi – on ilo tukea heitä tämän tavoitteen toteutumisessa, , sanoo VR:n toimitusjohtaja Elisa Markula.

Dieselvetureita myynnissä

VR tukee hallitusohjelman tavoitteita raideliikennekilpailun edistämiseksi ja pyrkii omilla aktiivisilla toimenpiteillään edistämään raidemarkkinan kasvua Suomessa. Yhtiö tiedotti marraskuussa 2023 asettavansa myyntiin yhteensä noin kymmenen liikennekelpoista dieselveturia vuoden 2024 aikana. Venäjän hyökkäyssodan vuoksi päättyneen idän liikenteen, logistiikan tehokkaampien toimintamallien sekä liikenteeseen saapuvien uusien vetureiden myötä veturikapasiteettia on vapautumassa myytäväksi.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy