Mitä tuumii äänekoskelainen vasemmistoliiton grand old man, neljä kautta kansanedustajana istunut Pekka Leppänen: Lähtikö vasemmistoliitto hallituksesta marttyyrinä oppositioon vai nostettiinko kytkintä juuri oikeaan aikaan?
– Kyllä tämä oli vasemmistoliitolta harkittu ratkaisu. Kun tapasin Paavo Arhinmäen Jyväskylässä, sanoin, että miettikää tarkkaan, missä raja tulee vastaan. Ja nyt se tuli. Ennen vaaleja annetut lupaukset eivät toteudu jos hallituksessa olisi jatkettu.
Vasemmistoliitolle riitti kolme vuotta hallituksessa. Puolueen mukaan paketissa oli paljon kohtia, joita ei voinut hyväksyä.
Ministeri Arhinmäki listasi asiat, jotka ylittivät vasemmistoliiton kipurajat: työttömiltä ja eläkeläisiltä vietiin, opiskelijoille ei tullut täyttä indeksikorotusta, perusturvaa ja lapsilisiä leikattiin. Samaan aikaan tehtiin suurituloisia koskeva veronkorotus, mutta Arhinmäen mielestä se ei ole missään suhteessa siihen, mitä otetaan tavallisilta pieni- ja keskituloisilta.
Hallitus on sopeuttanut jo viidellä miljardilla eurolla, ja viime viikonloppuna tehtiin soteratkaisu. Olisiko vasemmistoliiton pitänyt lähteä jo aiemmin?
– Ei nähtävästi. Rajat, mitkä asetettiin ovat pysyneet kasassa. Aikaisempi lähtö ei olisi ollut mahdollista, Leppänen sanoo.
Leppänen harmittelee pakettia, joka hänen mielestään heikentää kotimaan kasvua.
– Ei pitäisi mennä tukemaan omilla päätöksillään taantumaa vaan tukea ostovoimaa.
Entä kuinka vasemmistoliitto tulee toimimaan oppositiossa, kun saavat perussuomalaiset ja keskustan kumppanikseen?
– Vaaleihin on enää vuosi aikaa. En usko, että vasemmistoliitto alkaa ratsastamaan opposition kanssa. Maata johtaa aina jonkinlainen hallitus, nyt se oli tällainen. Ensi vaaleissa kansa päättää minkälainen hallituspohja tulee olemaan.
























Pekka on oikeassa.
Veronkorotukset syövät kasvua.Kotitalouksien ostovoima supistuu.Siinähän keräätte veroja kun kansa vähentää kulutusta.Suomen veroaste nousee 50 tienoille näillä päätöksillä.
Luoja meitä auttakoon!
Joka tapauksessa valtion velka on kasvanut kasvamistaan. Se tässä on ikävintä, kun tulevat työtä tekevät joutuvat maksamaan sen.
Ei tuo maailma kaadu vaikka vasurit lähti hallituksesta, voi olla että alkaa pelaamaan pikkusen paremmin kun ei ole jarruna työllistämiselle. Minulla on pitkä kokemus työ elämästä kun ole pikkuhiljaa jäämässä eläkkelle ja voin vain sanoa että köyhällä yrittäjällä on vit..maista olla töissä. Vasurit kun olis nostamassa yrittäjien maksuja. Ei kaikki yritykset ole isoja mutta ne työllistää suuren joukon Suomalaisia.
Yrittäjällä on tuntuma asioihin, marke taas mielistelee vasuria. Ostovoiman vähentäminen hallituksen toimin ei tietenkään ole kannatusta nostavaa eli se on kaikkea muuta kuin populistista. No – perussuomalaiset ja vasurit ovat siinä mielessä erittäin samalla viivalla, että äänten kalastelustahan kaikessa heidän politiikassaan on kysymys. Suomi on maailman vauraimpien kansojen joukossa. Täällä tilanne ei enää parane, se huononee kuten muissakin länsimaissa. Syynä on mm. se, ettei kukaan nuori eikä vanhempi enää viitsisi ruveta tekemään pienipalkkaista työtä, koska sossusta saa melkein sen saman. Toinen tekijä on se, että ammattiyhdistysliike pilasi tämän maan ahneudellaan. Pienipalkkaisten töiden tekijät tulevat nykyisin mm. Virosta, Venäjältä, Filippiineiltä ja Espanjasta.
Hallituksen tulee pelastaa se, mikä pelastettavissa on. Ja tekeminen ei lopu tähän. Hallituksen tulisi vielä saada sellaista asennemuutosta ihmisten mieliin, että työn tekeminen kannattaa aina. Toinen muutos, mikä tulisi saada aikaan: kaikkein rikkaimpien (=ahneimpien) tuloista isompi siivu pitäisi saada verotuloina valtiolle.
Leikkausten suurusluokka voi olla oikea, mutta kohdennukset pielessä.Verotetaan ja haetaan kasvua.