ÄKS

Perussuomalaisten valtuustoryhmän valtuustoaloite: Kaupungin ostoslaskut avoimesti verkkoon

01.04.2020 18:05 (muokattu 01.04.2020 18:18)
Valtuustoaloitteessa toivotaan kaupungin ryhtyvän läpinäkyvämpiin kilpailutuksiin ja hankintoihin.

 

Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää valtuustoaloitteessaan, että Äänekosken kaupunki voisi avata ostolaskudatansa kansalaisille esimerkiksi Handata.fi -palvelun kautta.

 

– Nykyisen vaikean tilanteen vuoksi edessä on kovienkin ratkaisujen aika,mutta aivan varmasti äänekoskelaisia veronmaksajia kiinnostaa tietää huomattavasti tarkemmin miten ja missä voimme luoda säästöjä ja mihin verorahat käytetään. Keinoja talouden tasapainottamiseksi tarvitaan, sillä korona tuo kaupungille lisäkuluja ja todennäköisesti verotulojen kertymä alenee, aloitteessa todetaan.

Aloitteen mukaan muun muassa Jyväskylän kaupungin käyttämä Handata.fi-palvelu mahdollistaa kaupungin taloudenpidon ja kilpailutuksen perkaamisen aiempaa läpinäkyvämmin. Materiaalista näkee esimerkiksi, millaisia kilpailutuksia kaupungissa on tehty ja millaisilla summilla.

– Sekä päättäjät,virkamiehet että kaupunkilaiset löytävät tiedot ostolaskuista ja hankinnoista nopeasti yhdestä ja samasta paikasta. Kaupunki hyötyy täsmällisemmästä raportoinnista, paremmasta imagosta sekä virka- ja luottamusmiesten ajansäästöstä, valtuustoaloitteen allekirjoittaja Marke Tuominen toteaa.

Aloite on luettavissa kokonaan kaupunginvaltuuston pöytäkirjoista (linkki).

Vastaa

  1. Petteri Nieminen sanoo:

    Toivottavasti menee läpi esitys.Rehellinen ja avoin peli kaikkien etu.PPP

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy