ÄKS

Perussuomalaisten valtuustoryhmän valtuustoaloite vammaisneuvoston edustuksesta kaupungin luottamuselimissä

01.04.2020 18:18
Aloitteessa ollaan huolissaan siitä, miten vammaisten henkilöiden oikeus osallisuuteen toteutuu kaupungin päätöksenteossa.

 

Kuntalain mukaan kunnan on annettava vammaisneuvostolle mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan. Vaikutusmahdollisuus on annettava asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen, päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen tai palvelujen kannalta.

– Laissa korostetaan vammaisneuvostojen aktiivista roolia. Siinä myös edellytetään tiedonsaantia hyvissä ajoin. Tähänastinen käytäntö Äänekosken kaupungissa on kuitenkin osoittanut, ettei aktiivista roolia, eikä tiedonsaantia ole voitu vammaisneuvoston näkökulmasta taata riittävällä tavalla, aloitteessa todetaan.

Aloitteessa mainitaan muun muassa Äänekosken keskustan uudistuksien esteettömyyteen liittyvät haasteet sekä nuorisovaltuuston puhe- ja läsnäolo-oikeus kaupungin elimissä. 

– Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme Äänekosken kaupunkia selvittämään, miten vammaisneuvoston puhe- ja läsnäolo-oikeus kaupungin lautakunnissa voitaisiin toteuttaa vedoten yhdenvertaiseen kohteluun sekä nuorisovaltuuston vastaavaan puhe-ja läsnäolo-oikeuteen, aloitteessa todetaan.

Aloite on luettavissa kokonaan kaupunginvaltuuston pöytäkirjoista (linkki).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUStoimitus@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945
Riina Nygrén
toimittaja 050 337 0028

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

 

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
Max Steffansson – ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy