Leirejä ja retkiä pinskuilla on kesällä eri puolilla Suomea, myös Äänekoskella.
Suolahden ja Järvi-Suomen pinskujen iso kansainvälinen leiri järjestetään perinteisesti heinäkuussa Kangaslammella, Sumiaisissa.
Leiripäällikkö ja toiminnanohjaaja Sirpa Martins kertoo, että varainhankinta- ja järjestelytyöt on täydessä vauhdissa jo. Leirille on ilmoittautunut lapsia, nuoria ja kokonaisia perheitä.
– Ukrainalaisia lapsia on tulossa edellisvuoden tapaan, tänä vuonna lähes 20 leiriläistä. Kansainvälistä väriä saadaan tänä vuonna leirille enemmänkin. On mahottoman mukavaa olla taas mukana järjestämässä lasten ja nuorten toimintaa, sanoo toiminnanohjaaja Sirpa Martins.
Huomiselle Matot puhtaaksi- tempaukselle mahtuu vielä mattoja pestäväksi. Tuo vaan mattosi Suolahden matonpesupaikalle, Martins kannustaa.
– Ja kesäkuussa lasten toimintaa pääsee tukemaan osallistumalla Suolahden Kansantalon legendaariseen kesäyön bingoon 18.6. Molempien tapahtumien tuotot käytetään pinskujen leiri- ja retkitoimintaan, muistuttaa Martins.