Se on tämä elämä nykyään yhtä suorittamista. Nukkuminenkin on suoritus saatikka isyys, pohtii Lasse Hämäläinen isänpäivän aamuna.
Monenlaisia malleja ja ohjeita on tyrkyllä yllin kyllin. Pitää sitä ja tätä ja tuota, jotta täyttäisi superiskän saappaan. Rahalla saa ja mopolla pääsee. Entäs ilman? Jopa paremmin, lupaan kokemuksella, kunhan halua löytyy edes jonkin verran. Kukaan ei ole täydellinen.
Se on tämä isyys monitahoinen juttu. Ensinnäkin pitää painottaa, että koen olevani äärimmäisen etuoikeutettu kun olen iskä. Asema saavutetiin ihan noin vaan luononmenetelmällä, vaikka ei kaikki ihan suit sait sujunutkaan. Tarvittiin erinäisiä kommerevenkkejä ja jonnin verran aikaakin. Mutta lopulta ahkeruus palkittiin. Tahtotila tuotti halutun tuloksen.
Moni on päätynyt isäksi paljon helpommalla, jopa vahingossa ja tahtomattaan ja on niitäkin, jotka halustaan huolimatta eivät omin voimin isyyttä saavuta. Meitä on siis moneksi, mutta yhtä kaikki isiä jokaikinen.
Olen vuosien varrella erinäisiä yhteyksissä ja ihmisten parissa temmeltäessäni pannut merkille, että isähahmolla on iso merkitys pienelle, keskikoiselle ja lopulta kokonaisellekin ihmiselle. Aikuiselle on tässä tehtävässä kykyihin, osaamiseen, asemaan, varallisuuteen ja sukupuoleenkan katsomatta kysyntää. Minun mielestä nainen tai minkä sukupuolinen vain voi olla iskä siinä missä mieskin, kunhan roolin vaatimaa särmää ja halua vain piisaa. Aikuinen malli tarjoaa tukea, turvaa, kannustusta ja ymmärrystä ihmistaimelle kasvun kompurointiin. Nykyinen isänpäiväpuuhailu on hengeltään rajoittavaa ja omiaan edesauttamaan pahaa mieltä. Kun tuo tuumailuni on noinkin rankkaa ja laveaa, voidaan sen pohjalta roolirajatunoloinen ja markkinavoimien rummuttama isänpäivä muutttaa vanhemman tai aikuisenpäiväksi. Moinen syleilisi ja edesauttaisi asiaa het kattavammin.
Noh, niin seuraa kevennystä. Kasvun varrella isyys kokee myös kolauksia. Monasti toki vain keveitä ja ohimeneviä töytäisyjä. Omalla kohdalla harmittomammasta päästä oli aikoinaan se, kun loppui talviloskassa polttoaine keskelle Vaajakosken ruuhkaisaa liikenneympyrää. Taisi käväistä iskän kurssi nollassa. Eivät suostuneet takapenkkiläiset työntämään ja paikalle osuneet poliisisedät päästivät pälkähästä pylläämällä koslan väylänoheen. Velipoika toi sitten bensaa ja päästiin taas liikkeelle. Toisenmoinen oli isyyden kokemus, kun alle koluikäinen kajotti kovalla äänellä, että eikös äiti ole sanonut että sinä saat ostaa vain sitä ykköstä. Oli pari saunakeskaria hinalla ja hilpeys kassajonossa ilmeinen.
Vielä lopuksi varhaismuistelus, jolla pieneen mieleen taottiin miehen mallia ja siinä sivussa isänrooliakin.
Jos piti pikkupoikana tehdä jotakin epämieluisaa, outoa ja jopa pelottavaa niin luvattiin, että haisee miehelle esimerkiksi silloin kun syö lautasen tyhjäksi, ei äkkäile tai voukaloi tai käy reippaasti ite ulkohuusissa tai yrittää uida käsipohjaa kun käsi ei yltä pohjaan. Sen verran olin humu, että haisin usein miehelle kun saivat rauhottumaan. Ihmettelin vaan ankarasti, että mitä kivaa siinä miehelle haisemisessa oikein on. Sen ajan äijät kun tuppasivat usein ainakin linja-autossa matkatessa tuoksunmaan viinalle, tupakalle ja paskalle. Yleensä oksensin paperisen yrjöpussin puolilleen jo puolivälin Paatelassa kun reissattiin Ippa tädin kanssa Suolahteen ja takasin.
No haistaan silti miehelle ja iskällekin, noin niinkö myönteisemmässä merkityksessä.
