ÄKS

Politiikan mattopyykillä

20.06.2020 12:12
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja pohti mattopyykin lomassa politiikan kiemuroita.

Politiikka jää kesätauolle, mutta politiikkaa tehdään silti kiihtyvään tahtiin.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kari Kiiskinen lähti toimittajan kanssa mattopyykille – puhtaaksi tuli räsymaton jokainen raita, oli se sitten vihreä, punainen tai sininen. 

Poliittinen päätöksenteko sai nopeita käänteitä ja digitaalisia välineitä koronapandemian vuoksi. Mihinkään suureen jälkipyykkiin ei ole kaupunginhallituksen puheenohtaja Kari Kiiskisen (sd) mukaan tarvetta. 

– Etäkokoukset ovat toimineet hyvin, ja yllättävän hyvin ja ripeästi ollemme saaneet päätöksiä aikaiseksi. Nykytekniikka mahdollisti töiden jatkumisen, vaikka näkymätön vihollinen hengitti niskaan. Vaikka moni asia pysähtyi, päätöksenteko jatkoi kulkuaan. Suuri kiitos menee muun muassa kouluruokailun järjestämisestä poikkeusolojen aikana, Kari Kiiskinen kiittelee.

Kaupungin koronjohtoryhmän poliittisena jäsenenä istuvana Kiiskinen pysyi käänteiden matkassa. 

– Kokoonnuimme kaksi kertaa viikossa. Koronajohtoryhmä on ollut mielenkiintoinen kenttä nähdä, mikä on valmiusasteemme. Tässä kohtaa on myönnettävä, että oppimisen paikka on monessa asiassa, Kiiskinen myöntää. 

Muun muassa maskikohun myötä Kiiskinen uskoo kuntien varautumisasteen lisääntyneen. 

– Uskon, että kunnat ja jokainen suomalainen ottaa oppia, että tiettyä omavaraisuutta kannattaa pitää yllä. 

Yhteiskunnan täytyisi toimi ilman häiriöitä. 

– Suomalaisen työn arvostaminen nousee yhä korkeammalle. Nyt erityisesti pitäisi kiinnittää huomioita siihen, että ostamme kotimaista ja suosimme oman kylän kauppoja ja palveluita. Vaasassa valmistettiin aikoinaan hengityssuojaimia, mutta kannattava tuotanto myytiin ulkomaille, ja samalla lähti työpaikkoja. Kannattavan työn lopettamisessa ei ole mitään järkeä, vaan se on pidettävä omana. 

Kaupunki saa Kiiskiseltä hyvän arvosanan asioiden hoitamisessa. 

– Äkkijarrutusta ei ole tarvinnut tehdä. Olen saanut viestiä työpaikoilta, että kaupunki on hoitanut työnantajana työnsä hyvin. Kaupungitalolla osa henkilöstöä on suojattu siirtymällä etätöihin, ja töitä on tehty tehokkaasti etänäkin, koska asiat ovat hoituneet ja kokoukset on pystytty pitämään. 

Kaupungin kesätyöllistäminen on pienemmällä liekillä ja Kiiskinen katsoo sen aiheuttamia lieveilmiöitä harmillisen huolestuneena. 

– Viheralueiden yleinen siisteys kärsii, kun rikkakasvit rehottavat valtoimenaan. Tilanne ei hivele silmiä, eikä anna kaupungista hyvää kuvaa täällä asuville tai tänne poikkeaville. Taajamien keskusalueet sekä uimarannat ovat meidän käyntikorttejamme, joten niistä pitää huolehtia. 

Kiiskinen toivoo, että investointeja mietitään tulevaisuudessa tarkasti. 

– Ei voida mennä täysi höyry päällä, vaan pienentää investointeja. Ihmisten tasapuolista kohtelua tulee harjoittaa, ja tehdä luvatut asiat. Veronkorotuksiin ei ole nyt oikea aika, vaan talouden vakauttamista tulee tehdä nyt pitkäjänteisesti ja harkiten. Kaikkein kovin haaste Äänekoskella on, että työllisyysaste saadaan nousuun. Toivottavasti talous lähtee nousuun ja yrityksemme pysyvät pystyssä ja elinvoimaisina. 

Kuluvalla valtuustokaudella ilon aiheita on tullut varhaiskasvatuksen sekä koulujen osalta. 

– Meillä on upeat koulut, ja parhaillaan Alkulaan rakentuu uusi päiväkoti. Satsaukset lapsiin ja nuoriin ovat satsaus tulevaisuuteen, Kari Kiiskinen sanoo. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUStoimitus@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945
Riina Nygrén
toimittaja 050 337 0028

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

 

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
Max Steffansson – ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy