Äänekosken idyllisin aika lienee 1920-luvun puolivälin jälkeen, kun osuuskaupat toimivat miltei vastakkaisilla puolilla tietä, mutta uusmallinen Äänekosken Osuuskaupan jatkorakennus (1928) ei vielä ole harmoniaa rikkomassa eikä jo kymmenluvulla tulleita Ylösen/Lyytisen liikettä ja Salmelinin pajaa ylempänä ole vielä mitään liikerakennuksia saati Putkalaa. Äänekosken keskusta on ikäänkuin luontivaiheessa.
Palokunnantalo (1903) ja Työväentalo (1904) olivat tärkeimmät kokoontumispaikat. Niiden ympärillä eli vielä 1920-luvulla vanhan Äänekosken teollisuuden henki, joka alkoi siirtymään kauppaliikekeskittymän ”kuhinaan”. Piilolanniemen ja Laivarannan kaupat jäivät jalkoihin, kun hevosella ja autolla pääsi hyvin Viiskulmaan Hiskinmäeltä , Suolahdesta (uusi tie 1922) ja Konginkankaalta. Uusi Kotakennääntie (1927-8) ja Pukkimäen talojen rakentaminen olivat merkittävä muutos, joka synnytti pian uusia kauppoja – varsinkin kun Kotakennään silta (1931) avasi kätevän tien Saarijärven suuntaan.
Näkymät Palokunnan talon katolta tai parvekkeelta olivat reilussa kahdessakymmenessä vuodessa (vrt Ramin kortit 35) hyvin metsittyneet eikä Hiskinmäen talotkaan enää näy. Sensijaan 20-luvun merkkirakennukset, tehtaan konttori (1922) ja sairaala (1926-7) näkyvät samalla linjalla, sekä pienempänä Otto Ahosen kauppa. Vähän vasemmalla on mahtava Eerolan maatalo. Tehdas kuitenkin hallitsee maisemaa, samoin kuin tehtaanjohtajan vanha asuinrakennus (nyk. Taidemuseo). Kuvaaja tälle harvinaiselle 1929 lähetetylle kuvakortille lienee Ritanen?
Idylliseen Äänekoskeen kuului ruotsinkielinen tehtaan konttoriväki. Kortista huomaa Gretan perheineen olevan syntyisin Turusta. Ruotsinkielinen Äänekosken tehdas alkoi kääntyä suomalaisemmaksi 30-luvun puolivälissä. Moninaiset Äänekosken ruotsinkieliset yhdistykset alkoivat harveta 30-luvulla, sillä Äänekoskella asuminen ei enää ollut kaikkien rouvien mieleen. Yhtiökokouksissa Helsingissä 2/3 osaa osakkeista vastasivat iäkkäät ruotsinkieliset rouvat joilla ruotsinkieli oli pitkään käytössä, samoin kuin vuodesta 1930 Helsinkiin kokouksensa siirtäneellä miehisellä johtokunnalla.
Vuonna 1971 Karhumäki Oy teetti tällaisen kaksiosaisen ilmakuvakortin (Karhumäki nro 3929-3931), joka on varsin yleinen, mutta tämänpäivän äänekoskelaista puhutteleva. Nykyinen Äänekoski on pitkälti muodostunut kauppaliikkeineen ja vanhat asuintalot sekä puiset liiketalot kadonneet. Kuitenkaan nykyistä toria ei näy, Väinämönkadun kerrostalot ovat vielä vähissä, Työski ja Osuuskaupan kivitalot vielä paikallaan. Seurakuntatalo on jo, mutta uuteen kaupungintaloon vielä pitkä matka, sillä Wessmanin kauppa ja muu koskenniskan männikkö on paikallaan. Laivarannasta pääsee vielä hetken aikaa Tammelinin kulmaan. Tukkilautat ovat vähissä eikä Ääneniemessä näy taloja. Eikä Äänekoskentietä ole.
LÄHTEET:
Vanhan Äänekosken Kotiseutuyhdistyksen arkisto
Aarne Vuorisen arkisto
Aada Mustonen ja Sini Saarilahti: Keski-Suomen modernin rakennusperinnön inventointihanke 2012–2014, Äänekosken seutukunta, inventointiraportti (2014).
Jaakko Auer, Äänekosken tehtaat 75 vuotta (1971)
****
POSTIKORTTEJA ÄÄNESEUDULTA
Edesmenneen Raimo Lampisen (1953–2010) jättimäinen kokoelma seudun postikortteja on päätetty tarjota lukijoille tutkittavaksi. Tarkoitus on Lampisen kokoelmasta tehdä myöhemmin kuvateos, kunhan korteista saadaan lisää paikallista lisätietoa. Samalla perehdytään erilaisten postikorttien maailmaan.
ÄKS julkaisee Ramin Kortit -sarjassa aina sunnuntaisin ilmakuvakortteja, mainoskortteja, katunäkymiä, tapahtumia ja ryhmäkuvia. Kortteja on 1900-luvun alusta tähän päivään yli sadan vuoden ajalta.
Palautetta ja tietoja voi antaa netin kautta tai toimitukselle.
HEIMO SAVOLAINEN, TIMO ENÄKOSKI
