ÄKS

SDP:n Mäkinen iloitsee: maakuntalentoja tuetaan yhä koronan yli

02.03.2022 15:42
SDP:n jyväskyläläinen kansaedustaja Riitta Mäkinen iloitsee tänään tehdyistä päätöksistä koskien maakuntalentojen jatkotukea, joka turvaa lennot myös Helsinki-Vantaan ja Jyväskylän välillä.

SDP:n jyväskyläläinen kansaedustaja Riitta Mäkinen iloitsee tänään tehdyistä päätöksistä koskien maakuntalentojen jatkotukea, joka turvaa lennot myös Helsinki-Vantaan ja Jyväskylän välillä. Hallitus täydensi vuoden 2022 ensimmäistä lisätalousarvioesitystä tänään ja sillä vastataan edelleen koronavirustilanteesta aiheutuviin suoriin ja välttämättömiin tarpeisiin.

 

Lentoliikennepalvelujen ostoa varten maakuntalentoasemien ja Helsinki-Vantaan lentoaseman välillä esitetään julkista tukea 17 miljoonaa euroa.

– On hienoa, että lentoyhteydet turvataan yhä, kun koronapandemia edelleen estää normaalia, markkinaehtoista liikennettä eikä kysyntä ole vielä palautunut, toteaa Mäkinen.

Mäkisen mukaan nyt päätetyllä rahoituksella voidaan tuettuja lentoyhteyksiä jatkaa nykysopimuksista vielä yhdeksällä kuukaudella. Nykyiset sopimukset ulottuvat elokuuhun 2022.

Mäkinen toteaa, että on tehtävä enemmän työtä lentoyhteyksien toteuttamiseksi markkinaehtoisesti. Tämä edellyttää sitoutumista kaikilta osapuolilta. Mäkinen peräänkuuluttaa toimia myös Finnairilta ja Traficomilta

– Jyväskylässä valtaosa lennoista on siirtymiä jatkolennoille. Interline-sopimuksen ulottaminen myös Jyväskylään on yksi perusedellytys markkinavetoisen toiminnan syntymiselle epidemiatilanteen helpottumisen rinnalla. Tähän on yksinkertaisesti saatava muutos, Mäkinen vaatii.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy