ÄKS

Sumiaistentien päällystystyöt alkavat kesäkuun alkupuolella

03.06.2024 12:07
Kuva: Markus Simonen Keski-Suomen Ely-keskus.

Päällystyskohteen Mt 6450 Sumiaistentie (Suolahti-Sumiainen) valmistelevat työt aloitetaan 5.6.2024. Kohteella tehdään päällystyksen lisäksi vaurioituneimmille kohdille myös rakenteenparantamista sekoitusjyrsinnän, kantavan kerroksen lisämurskeen ja teräsverkotusten avulla.  Päällystyskohteen pituus on yhteensä n. 13,0 kilometriä.

 

 

Kohteen jatkona päällystetään myös kaksi lyhyttä osuutta Mt 637 Sumiaistenraitilta, joille tehdään myös parannuksia tien rakennekerroksiin. Näiden osuuksien pituus on yhteensä 330 metriä.

Sumiaistentien ja -raitin päällystystöiden on tarkoitus alkaa 18.6.2024 ja valmistua 8.7.2024 mennessä. Aikatauluihin voi tulla muutoksia esim. sateiden takia.

Työmaa aiheuttaa haittaa liikenteelle. Työnaikana ajoradalla on pitkiä murskepintaisia osuuksia, kunnes ne saadaan päällystettyä.

Urakoitsijana toimii GRK Suomi Oy.

Liikenneturvallisuuden ja päällystystyömaalla työskentelevien työntekijöiden turvallisuuden takaamiseksi päällystystyömaan kohdalla tulee noudattaa erityistä varovaisuutta sekä työnaikaisia liikenteenohjausjärjestelyjä.

Päällystyskohde on osa Keski-Suomen päällystysohjelmaa (vayla.fi).

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy