ÄKS

Tukipuun asukkaat osaksi tanssitaide -prosessia

10.10.2022 10:52

Tanssitaiteilija Anne-Maarit Kinnunen työskentelee Äänekoskella ikäihmisten palveluasumisen yksikkö Tukipuussa loka-marraskuun 2022 aikana.Työskentelyjakso on osa Tanssin keskuksen Kunnan tanssitaiteilija -hanketta.

 

Työskentelyjakson aikana Anne-Maarit Kinnunen työstää AIKA-teostaan yhdessä palveluyksikön asukkaiden kanssa. Asukkaat ja hoitajat pääsevät osaksi taiteen tekemisen prosessia ja saavat äänensä kuuluviin taiteen keinoin. Tanssiteoksen aihiot ja sisällöt jalostuvat kohtaamisista, yhdessä liikkumisesta, aistimisesta, keskusteluista ja piirtämisestä.

Anne-Maarit Kinnunen on monipuolinen tanssitaiteen ammattilainen, jolla on vahva kokemus tanssijana ja pedagogina. Liikkeen kautta tapahuva kommunikointi ja esiintyjyys ovat Kinnuselle erityisen läheisiä teemoja. Kuinka erilaisista kokemuksista, havainnoista ja aistimuksista syntyy liikettä ja lopulta kokonaisia teoksia.

– Nyt olen ensimmäistä kertaa yhteisötaiteilijan roolissa. Olen pitkään haaveillut, että pääsen työskentelemään juuri ikäihmisten parissa. Nyt toiveeni toteutuu, ja pääsen kehittymään taiteilijana uudenlaisessa toimintaympäristössä.

Tanssitaiteilija tuo uutta myös palveluasumisen yksikön rutiineihin.

– Meillä on hyviä kokemuksia jo entuudestaan taideresidenssityöskentelystä mm. Äänemme soi -hankkeen tiimoilta. Taiteilijan vierailu toi taloon hyviä käytäntöjä, jotka ovat jääneet elämään. Uskon, että tämän hankkeen myötä saamme vielä laajemmin taidelähtöisiä välineitä työmme tueksi ja asiakkaidemme kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi,  palveluasumisen johtaja Maarit Pulli-Hattara sanoo.

Usein fyysisen kunnon ja liikuntakyvyn huonontuessa ikäihminen ajattelee, että mahdollisuus tanssimiseen on mennyttä elämää. Kuinka tanssi soveltuu ihmisille, joilla on liikkumisen vaikeuksia?

– Tanssi on mahdollista jokaiselle, ja jokaisella on myös oikeus tanssiin. Kaikki liikkeet ja eleet ovat yhtä arvokkaita. Tanssiin ei tarvita monimutkaisia liikesarjoja, vaan vaikkapa korvan rapsuttaminen on tanssillinen liike, Kinnunen toteaa.

Kunnan tanssitaiteilija-hanke tuo esiin tanssitaiteen toimintamahdollisuuksia

Kunnan tanssitaiteilija -hankkeen tarkoituksena on tuoda esille tanssitaiteen toimintamahdollisuuksia erilaisissa toimintaympäristöissä, kuten ikääntyneiden palvelutoiminnassa, nuorisotoiminnassa ja matkailupalveluissa. Hankkeen kautta halutaan vahvistaa kuntien kulttuuritoimintaa lisäämällä tanssitaiteen saatavuutta osana ihmisten arkea, tarjota uudenlaisia osallistavan toiminnan malleja sekä edistää taiteellisen ajattelun vahvistumista yhteiskunnan eri toimialoilla.

Jyväskylän, Keuruun ja Laukaan työskentelyjaksot ovat toteutuneet kesän aikana, syksyllä toteutuvat Viitasaaren ja Äänekosken työskentelyjaksot. Kukin mukana oleva tanssitaiteilija työskentelee hankkeessa yhteensä kuukauden ajan. Kunnan tanssitaiteilija -hanke toteutetaan yhteistyössä Keski-Suomen Tanssin Keskuksen, Jyväskylän kaupungin, Äänekosken kaupungin, Laukaan kunnan, Keuruun kaupungin ja Viitasaaren kaupungin kanssa. Hanketta tukee Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Hankkeen pilottivaiheessa vuonna 2022 hankkeessa työskentelevät tanssitaiteilijat ovat Elli Pulkkinen, Heidi Luomala, Elsa Heikkilä, Anne-Maarit Kinnunen ja Matti Pulkkinen.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy