ÄKS

Urho toi kolme pistettä Leppävirralta

29.09.2024 10:14
Kuva Ville Hartikka 

Urho matkasi lauantaina Leppävirralle, jossa se kohtasi paikallisen LeKi-75:n kauden kolmannessa ottelussaan. Kaksi ensimmäistä voittanut Urho lähti otteluun ennakkosuosikkina, ja kestikin suosikin paineet lopulta varsin selvin lukemin. 

 

Ensimmäisessä erässä vieraiden Lauri Kuoppala iski kahdesti, ja lukuisista maalipaikoista huolimatta kiekkoa ei useammin saatu verkon porukoille. Toisessa erässä myös kotijoukkue avasi maalihanat, ja kotijoukkueen ennakkoluuloton vastahyökkäyspeli avasikin muutamia erittäin laadukkaita maalipaikkoja joita LeKi-75 ei kuitenkaan päässyt hyödyntämään Riku Sirviön loisto-otteiden ansiosta. Atte Tiitinen ja Aku Kymäläinen iskivät maalit mieheen, ja Urho karkasi jo 1-4 johtoon.

Kolmas erä ei kenttätilannetta juuri heilauttanut, ja erän ainoasta maalista vastasi Janne Mäkiaho. Loppulukemat 1-5 toivat vieraille täydet kolme pistettä, ja Urho jatkaa puhtaalla pelillä sarjan kärkipaikalla tasapisteissä Warkiksen kanssa.

Voittoputkeaan Urho yrittää kasvattaa ensi lauantaina, kun Suolahteen saapuu vierailulle paikallisvastustaja Pelikaanit. Ottelu alkaa kello 16.00.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy