ÄKS

Urhon B-poikien jatkosarja käyntiin voitolla ja tasapelillä

08.12.2015 08:37
Urhon salibandypojat voitokkaita ensimmäisessä jatkosarjaturnauksessa Ylöjärvellä.

 

Urhon B-pojat aloittivat itsenäisyyspäivänä Ylöjärvellä salibandyn Sisä-Suomen jatkosarjan voitolla ja tasapelillä. Vastaan asettuivat RoPo Sastamalasta ja TFT Toijalasta.

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui uusi tuttavuus Roismalan Ponnistus Sastamalasta. Kumpikin joukkue aloitti ottelun varovaisesti tunnustellen. Näin edettiin erän puoleen väliin asti. Aarne Roikonen siirsi Urhon johtoon Tony Turusen syötöstä, mutta vain muutaman sekunnin jälkeen RoPo tasoitti, ja meni vielä erän lopulla 1-2 johtoon.

RoPo hallitsi peliä vielä toisen erän alun ja siirtyi 1-3 johtoon. Takaa-ajo asemassa joukkueen ykköskenttä otti pelin haltuun. Joukkueen uuden tulokkaan Aatu Kaihlajärven tehdessä tilaa syöttölinko Aarne Roikoselle pääsi Joni Jauhiainen viimeistelemään hienojen kuvioiden päätteeksi kaksi komeaa maalia. Jaakko Ruuska siirsi vielä toisen erän lopussa Urhon jo 5-3 johtoon. Kun joukkue siirtyi heti kolmannen erän alussa 6-3 johtoon taisi pelaajilla siirtyä ajatukset jo iltapäivän otteluun.

RoPo pääsi Urhon huolimattoman pelin ansiosta kaventamaan nopeasti tilanteen 6-5:een, ja pääsi vielä tasoittamaan pelin kenttämestarin erikoisen avustuksella 6-6:een. Tässä vaiheessa aikalisä oli jo paikallaan. Aikalisän jälkeen Urho saikin iloisen peli-ilmeen takaisin, ja peli pyöri taas vastustajan päässä. Useista maalipaikoista huolimatta peli näytti päättyvän tasan, kunnes Jere Lehmonen pääsi Henry Romppasen hyvällä alustuksella viemään Urhon johtoon. Maali jäi myös ottelun viimeiseksi, joten avausvoitto Urholle lukemin 7-6.

Päivän toisessa ottelussa vastassa oli TFT Toijalasta. Joukkueiden ottelut ovat aiempina vuosina olleet tasaista vääntöä, ja niin oli odotettavissa tälläkin kertaa. Jere Lehmonen vei Urhon johtoon Johannes Tanin syötöstä heti ottelun alkupuolella. Ensimmäinen erä oli loppuun asti hienoista Urhon hallintaa, mutta lisämaaleja ei kuitenkaan nähty. Toisessa erässä TFT nosti karvausta ja sai ottelun hallintaansa. Vain syyskauden parhaan ottelunsa pelannut maalivahti Niklas Kupari sai ottelun pysymään numeroiden valossa tasaisena. TFT:n täydellisestä hallinnasta huolimatta numerot olivat toisen erän jälkeen 1-1.

Kolmannen erän alku näytti Urhon kannalta jo lupaavalta, sillä Aarne Roikonen siirsi upean kuvion päätteeksi Urhon johtoon. Päivän toinen peli alkoi kuitenkin selvästi painamaan poikien jaloissa, ja TFT otti ottelun haltuunsa. Niklas Kuparin hyvä vire kuitenkin jatkui. TFT pääsi kuitenkin tasoittamaan pelin ja siirtyi johtoon kahdella Urhon puolustajien jalkojen kautta maalivahdin uloittumattomiin lipuneella vedolla. Jälleen oli aikalisän ja pienen huilin paikka. Joukkue on kauden aiemmissa peleissä osoittanut hienoja venymisiä tiukoissa otteluissa. Näin tälläkin kertaa.

Johannes Tani kruunasi hyvän pelinsä voittamalla kolmen vastustajan ympäröimänä kulmaväännön ja kiepauttamalla itsensä maalintekoon. Pallo hölmistyneen maalivahdin längistä sisään vain seitsemän sekunttia ennen päätösvihellystä. Lopputulos 3-3, ja päivän päätteeksi kolme pistettä. Hyvä alku jatkosarjalle. Joukkueen ottelut jatkuvat 13.12 Tampereella.

 

RoPo – Urho 6 -7 (2 – 1, 1 – 4, 3 – 2)

Joni Jauhiainen 2-1, Jaakko Ruuska 2+0, Aarne Roikonen 1+2,  Aatu Kaihlajärvi 1+0, Jere Lehmonen 1+0, Tony Turunen 0+1, Joonas Kalliokoski 0+1, Henry Romppanen 0+2

Urho – TFT 3 – 3 (1 – 0, 0 – 1, 2 – 2)

Johannes Tani 1+2, Jere Lehmonen 1+0, Aarne Roikonen 1+0

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy