Uutinen, jonka mukaan Suolahteen rakennetaan jäähalli, sai kaikki kaupunginhallituksen jäsenet hämmästymään – ja osan kuumenemaan.
Tiistaina 8. maaliskuuta ilmestyneessä Sisä-Suomen Lehdessä ollut uutinen Suolahden jäähallihankkeesta sai kaupunginhallituksen jäsenet hieraisemaan silmiään. Uutinen otsikolla Uusi Jäähalli Suolahteen hämmästyttää. Lehti kertoo jäähallin kustannusarvion olevan kolme miljoonaa euroa, ja kuinka Telakkakadun yhtenäiskoulun rakentaminen aikaisti hankesuunnitelmia.
Kaupunginjohtaja Matti Tuononen kertoo, että 2018-2019 taloussuunnitelmassa hallihanke on olemassa.
– Kyllä se siellä taloussuunnitelmassa töröttää. Miksi poliitikot eivät ole tästä tietoisia en voi ottaa siihen kantaa. Korostan, että mitään päätöksiä hallin suhteen ei ole tehty, vaikka se siltä uutisen mukaan vaikuttaakin, Tuononen sanoo.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kari Kiiskinen on Tuonosen kanssa samalla linjalla. Hän on tietoinen jäähallisuunnitelmista. Syynä tähän lienee se, että Kiiskinen seuraa jäähallin tilannetta aitiopaikalla eli SS-Jäähalli Oy:n hallituksessa.
– Nykyinen halli on tiensä päässä ja alkaa olla kohta turvallisuusriski. Korostan että mitään päätöksiä uuden hallin rakentamisen suhteen ole kuitenkaan tehty. En ole lukenut itse uutista, mutta kuulemani perusteella ihmettelen sitä, Kiiskinen sanoo.
KAUPUNGINHALLITUKSEN JÄSENET ovat pöyristyneitä puskista tulleen hankkeen uutisoinnista.
Leila Lindell ei pidä tämän kaltaisesta kiihdyttelystä
– Kyllä yllätti. Meillä ei ole minkäänlaisia investointisuunnitelmia jäähallin suhteen. Meidän pitää satsata vetovoimaisuuteen, mutta tällaiset ulostulot ovat kyllä omaa luokkaansa. Vai onko täällä joku ohituskaista, jota virkamiehet voivat käyttää muka vauhdittaakseen päätöksentekoa? Onkohan vielä tulossa jotain uutta ulos, odotan jännityksellä, Lindell sanoo.
Sirpa Martins ihmettelee ennenaikaiselle haiskahtavaa uutisointia.
– Tällainen viestintä antaa todella sekavan kuvan kaupungin viestinnästä ja ajantasaisesta johtamisesta ja hallinnoinnista, Martins tuskailee.
Merja Närhi ei voi missään nimessä hyväksyä tällaista toimintaa. Närhi peräänkuuluttaa myös viestinnän perussääntöjen perään.
– Merkillistä tässä on sekin seikka, että kaupunginhallituksessa on keskusteltu viestinnän tärkeydestä ja tasapuolisuudesta. Kun verovaroin toteutettavaa investointisuunnitelmaa lähdetään levittelemään, niin miksi se tehdään näin? Tasapuolisuus ontuu taas pahemman kerran. Meillä on selkeä viestintästrategia olemassa ja sitä pitää noudattaa. Painotan myös, että jos on olemassa jossain joku suunnitelma, niin sitä ei saa uutisoida siten kuin asia olisi jo päätetty, Närhi sanoo.
Keijo Kainu tarkisti allakastaan jäähalliuutisen luettuaan ollaanko jo aprillipäivässä.
– Uutinen yllätti täydellisesti! Tällaisesta suunnitelmasta ei ollut tietoa millään tasolla, en ole kuullut edes käytäväkeskusteluja aiheesta. Kyseessä on todella outo ulostulo. Jos tällainen toiminta on osa uutta imagostrategiaa niin se on sitten pelkkää höpöhöpöä. Halli toimii osakeyhtiöpohjalla, jossa kaupunki on yhtenä osakkaana. Uutisen mukaan hallia alettaisi rakentaa kaupungin omalla rahoituksella. Ei meillä ole tällaisiin varaa, hoidetaan lapset ja vanhukset ensin, ja rakennetaan koulut valmiiksi. Sen tiedän, että jokainen johtoryhmän jäsen miettii tahoillaan kuinka saadaan kasvatettua vetovoimaamme, jos tämä liittyy siihen, niin metsään mentiin, Kainu puuskahtaa.
Marke Tuominen ei pidä siitä, että poliitikot saavat lukea suunnitelmia lehdestä.
– Puskista tuli ja aivan täysin. Tällaisesta suunnitelmasta ei ollut hallituspöydällä ollut edes aihiota, eli siitä ole mainittu sanallakaan. Kyllä tässä laitetaan taas vakauttamisoperaatiota päälaelleen. Ikävää on, että kuntalaiset lukevat tällaista uutisena, jota ei ole vielä päätetty, ei sitten millään tasolla. Totta kai jääkiekkoa harrastavat ovat nyt uutisesta mielissään, kun taas vaikkapa perusturvan puolella mietitään, mistä rahaa jäähallin rakentamiseen tipahtaa, Tuominen sanoo harmistuneena.
Tommi Lunttilalle hallihanke tuli uutena asiana, vaikka hän kertoo tutkineensa taloussuunnitelmaa tarkalla silmällä.
– Eipä ole osunut tällainen suunnitelma silmään, että siellä olisi korvamerkittyä rahaa jäähalliin. Nykyisen hallin tilanne on huono, mutta niin on myös kaupungin taloustilanne. Tässä kaupungin taloustilanteessa on kyllä vaikea lähteä spekuloimaan jäähallin rakentamisella. Meillä on iso investointikuorma alla ja lisää on uusien koulurakennusten myötä tulossa. Monista pienistä ja suuremmistakin asioista on jouduttu nipistämään ja nyt saa lukea lehdestä kolmen miljoonan euron hallihankkeesta. Eniten ihmettelen tapaa miten tällainen asia tuodaan ilmoille, Lunttila harmittelee.
Myös Pentti Piiloselle uutinen heitti ilmaan kysymysmerkkejä.
– Sinänsä hyvä asia kyllä, mutta nyt mennään kaupungissa tarkan euron kautta. Täällä lakkautetaan kouluja ja kiristetään vyötä, niin ei tällainen toiminta herätä kuntalaisissa hyvää mieltä. En usko, että ainakaan näillä eväillä aletaan hallia rakentaa. Sen tiedän, että tällainen asioista tiedottaminen käydään hallituksessa läpi perinpohjin, Piilonen sanoo.

























Ja mikä oli tämä monitoimihalli Äänekoskelle. Pitkätakkista ukkoa Helsingin kirkolta tarjottiin jo Äänekoskelle laittamaan asioita kuntoon ( Keskisuomalainen la 5.3.) Äänekoski oli rankattu 7. koko maassa taloudellisesti huonoimmaksi kunnaksi. Uusien laskentaperusteiden mukaan Äänekoskea ei nyt laskettaisi tänään tähän kastiin mukaan. Tulevaisuuden suunnitelmia ja toiveita on monenlaisia, mutta varsinaiset rakentamispäätökset on pitkissä kantimissa. Vuoden 2018 loppuun on Äänekosken alijäämissä kattamista. Sen jälkeen se on mahdottomuus ( sote uudistus 2019). Eli yhtä kaikki pitkätakkinen jo odottaa eteisessä sisälle pääsyä eli ei kovin kaukana. Ja aivan ihmeellisenä yksityiskohtana ja on aivan tutkittua tietoa siitä, kun kunnan talous on kuralla, alkaa virkamiehiä ja osin päätöksentekijöitäkin sairastua sairauteen nimellä rehottava hallihulluus. Sairauteen ei ole lääkitystä ja se useimmiten kroonistuu. Taudin oireita voi lievittää yhden hallin lopettamisella eli toinen uimahalli kaupungista kiinni.
Kyllä minä mieheltänikin kysyin päivämäärää, koska huomasin kaksikin asiaa, joita voi pitää äkkiseltään aprillipilana. Äänekoskelle monitoimihalli ja Suolahteen uusi jäähalli. Enemmän nyt ihmettelen, että miksi jäähallista kohu, mutta monitoimihallista ei?? Enhän minä toki investointeja vastusta, mutta tuo rahoituspuoli hieman mietityttää.
Aprillipäivä piti kyllä tarkistaa kun juttua luin. Jotenkin tuntuu yleensä uskomattomalle miten ylipäätään Monitoimihallista puhutaan, kun tekonurmen rakentamisesta vasta pari vuotta !?? Kyllä jos jotain kaipaa niin Jäähallin ehostusta. Tosin jos kulttuuripuolta mietitään, olihan koko painotalon katsomon hankinta melkoinen farssi. Kustannustaso 100 000 euroa ja asiaa väänneltiin joka nurkassa vuoden verran. Nyt laitetaan muutaman millin ideoita pöytään tuosta noin vain. Etsitään puoluetta, päättäjiä jotka kannustaa yhtälailla kulttuurilista panostusta millien muodossa. Nimittäin harrastajia on .Tekeviä päättäjiä ei tälle saralle taida olla. Laitanpa rahani likoon siihen että Monitoimihalli rakennetaan, jäähallia saadaan odottaa 2025 asti, kulttuuripuolen satsaukset tehtykin jo 2040 saakka. Pieni on kerroin mutta pelaanpa isommalla panoksella ! Suolahti herättää tunteita pintaan ! Im so proud !