ÄKS

Valtatie 4 Äänekoski–Viitasaari ohituskaistat: Vt 4 liikenne siirtyy rinnakkaisväylälle Kevätlahden ja Liimattalan liittymien välillä 30. lokakuuta

30.10.2023 15:10

Valtatie 4:n liikenne siirretään kulkemaan uudelle rinnakkaistielle Kevätlahden liittymän ja Liimattalan liittymän välillä Äänekosken pohjoispuolella. Liikenteen siirto tapahtuu 30. lokakuuta 2023 klo 15 mennessä.

 

Nopeusrajoitus rinnakkaistiellä on Kevätlahden liittymän kohdalla 30 kilometriä tunnissa ja muulla alueella 50 kilometriä tunnissa. Tie on valaistu koko matkalta. Liikenteen siirto rinnakkaistielle lisää matka-aikaa 2–3 minuuttia.

Liikenne kulkee rinnakkaistiellä 30.10.2023 – 15.10.2024 välisen ajan, jolloin valtatielle rakennetaan uusi ohituskaista etelään päin sekä Kevätlahden nykyisen liittymän korvaava eritasoliittymä.

– Toivomme kaikille tienkäyttäjille malttia ja työnaikaisten opasteiden tarkkaa seuraamista. Pahoittelemme töiden liikenteelle aiheuttamaa haittaa – onneksi liikenteen siirron vaikutus matka-aikaan on kuitenkin vain muutamia minuutteja, Väyläviraston projektipäällikkö Jarmo Niskanen toteaa.

Vt 4 Äänekoski–Viitasaari -hankkeessa parannetaan Äänekosken ja Viitasaaren välisiä ohituskaistoja. Vt 4 Kevätlahti–Petomäki -urakka on osa hanketta ja sen pääurakoitsijana toimii Destia Oy. Kokonaisuudessaan Vt 4 Ääneskoski–Viitasaari ohituskaistat -hanke toteutetaan vuosina 2023–2027

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy