ÄKS

47-vuotias raivostui nelostiellä – kääntyi Kalaniemeen ja pahoinpiteli kaksi vanhusta

14.02.2017 15:57 (muokattu 14.02.2017 20:04)

Liikenneraivon valtaan joutunut mies on tuomittu Keski-Suomen käräjäoikeudessa peräti sataan päiväsakkoon kahdesta pahoinpitelystä, kotirauhan rikkomisesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Rikokset tapahtuivat jouluaattona 2015 Kalaniemen kylässä Konginkankaalla.

Pielavedeltä kotoisin olevan, nyt 48-vuotiaan miehen uhreiksi joutuivat Kalaniemellä asuva 83-vuotias äänekoskelainen mies ja 72-vuotias rovaniemeläinen mies. Rovaniemeläinen oli viettämässä jouluaan läheisellä vapaa-ajan asunnollaan.

Oikeus tuomitsi vastaajan sataan päiväsakkoon, mikä tiesi 2000 euron laskua. Kun mukaan lasketaan uhreille tuomitut korvaukset, oikeudenkäyntikulut ja muut kustannukset, tuli liikenneraivo maksamaan vastaajalle yhteensä lähes 10 700 euroa.

TILANNE käynnistyi aamupäivällä nelostiellä. Vastaajan mukaan edellä ajanut rovaniemeläismies oli estänyt tahallaan ohituksen ja pysähtynyt Kalaniemen risteyksessä tarpeettomasti hänen eteensä.

Vastaaja menetti hermonsa ja lähti ”kiusaajansa” perään. Rovaniemeläinen kääntyi 1,5 kilometrin ajon jälkeen 83-vuotiaan pihaan vastaaja perässään. Vastaaja hyppäsi autostaan ja löi ensin useita kertoja rovaniemeläistä kasvoihin ja ylävartaloon. Uhri sai useita vammoja kuten mustelmia ja ruhjeita.

83-vuotias kehotti vastaajaa poistumaan pihasta ja yritti auttaa naapuriaan. Silloin vastaaja löi myös 83-vuotiasta kahdesti. Uhrin korva alkoi vuotaa verta. Lisäksi uhri kadotti kuulokojeensa.

Samassa hötäkässä pihassa olleen 83-vuotiaan miehen lapsenlapsen auton konepelti naarmuuntui.

Asiasta laajemmin Ilta-Sanomissa.

EDIT: Klo 2004 poistettu ylimääräinen tämän-sana toisesta kappaleesta.

Vastaa

  1. eki nieminen sanoo:

    Aivan naurettavan pieni tuomio.

    1. Vai niin sanoo:

      Taposta selviää vähemmällä. Sata päiväsakkoa ja yli kymppitonnin korvaukset ovat ihan tuntuva seuraamus keskituloisellekin.

  2. S.O.S. sanoo:

    Keski-ikäiset (valkoiset) miehet pääsee tässä maailmassa AINA kuin koira veräjästä.

    Puhumattakaan että aiheuttavat ympäristölleen kauhua väkivaltaisuudellaan.

    Sääli että me muut sivulliset saamme kärsiä seuraukset.

    1. M sanoo:

      Ai, noinko sinä käsität esim. sata päiväsakkoa?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy